Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Kotilinnasäätiön uusi hallitusjäsen ehdottaa sisäistä tarkastusta ja odottaa Atanas Aleksovskin (sd.) eroavan Tampereen kaupunginhallituksesta

Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaosto nimesi tiistaina yksimielisesti 26-vuotiaan Perttu Jussilan (vihr.) Kotilinnasäätiön hallitukseen. Hän nousee hallitukseen kesken kauden eronneen Maire Martikaisen (vihr.) tilalle. Jussila sanoo lähtevänsä uuteen luottamustehtäväänsä avoimin mielin. Hän kuvaa säätiön tilannetta haastavaksi. –Haluan ensitöikseni kuulla säätiön kannan julkisuudessa olleisiin asioihin, Jussila sanoo. Hän ei tunne ennalta ketään säätiön toimijoista. Tontti esitutkinnassa Kotilinnasäätiö on ollut julkisuudessa esillä muun muassa Muotialantien tonttisotkusta sekä säätiön toiminnanjohtajan Atanas Aleksovskin (sd.) vastaanottamista taloudellisista etuuksista ja palkankorotuksesta. Poliisi tutkii parhaillaan Muotialantien tonttiin liittyviä tapahtumia. Kotilinnasäätiön hallitus on myös estänyt 27. lokakuuta 2017 tekemällään päätöksellä sisäisen tarkastuksen, jossa piti tarkastaa säätiön toimintaa, taloutta ja päätöksentekoa. Jussilan mukaan säätiöön on syytä tehdä sisäinen tarkastus, mikäli sellainen halutaan Tampereen kaupungin puolelta edelleen tehdä. –Se (tarkastuksen estäminen) ei voi olla mahdollista. Kotilinnasäätiö on Tampereen kaupungin tytäryhteisö. Kaupungilla pitää olla mahdollisuus sisäiseen tarkastukseen ja tietojen saantiin, Jussila sanoo. Kaksoisrooli poistettava Jussila on Tampereen Keilailuliitto ry:n puheenjohtaja ja pyörittää päätyönään Kaupissa sijaitsevaa keilahallia. Hän toimii myös Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunnassa varajäsenenä sekä Vihreiden Pirkanmaan piirijärjestön puheenjohtajana. Jussila haluaa ottaa kantaa myös kaksoisrooleihin. Hän sanoo, että Kotilinnasäätiön toiminnanjohtaja Aleksovskin olisi syytä jättää välittömästi luottamustehtävänsä Tampereen kaupunginhallituksessa ja konsernijaostossa. Aleksovski on kaupunginhallituksen 3. varapuheenjohtaja ja Kotilinnasäätiötä sekä muita tytäryhteisöjä valvovan konsernijaoston varapuheenjohtaja. –Kaikki poliitikot ovat vastuussa politiikan uskottavuudesta. Jos on yksilöitä, jotka valvovat omaa toimintaansa, niin se ei vie politiikan uskottavuutta eteenpäin, Jussila sanoo. Hän haluaa selvyyden myös Aleksovskin palkka-asiaan. Aamulehti uutisoi maanantaina, että säätiössä sovittiin Aleksovskin palkaksi 8 800 euroa kuukaudessa. Palkkamuutos salattiin omistajaohjaukselta. –Haluaisin tietää asian taustan ja perusteet sille, miksi asiasta ei ole kerrottu omistajaohjaukselle. Kotilinnasäätiö rakennuttaa ja vuokraa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja eläkeläisille ja vanhuksille. –Olennaista olisi, että päästäisiin mahdollisimman pian keskittymään niihin asioihin minkä vuoksi Kotilinnasäätiö on olemassa, Jussila sanoo. Kotilinnasäätiön hallituksen puheenjohtaja on Timo P. Nieminen (kok.) ja varapuheenjohtaja Jarkko Auvinen (sd.). Jäseniä ovat Jussilan lisäksi Terttu Koskela (vas.), Riitta Koskinen (kok.) Satu Sipilä (kd) sekä asukasedustajat Tuula Lehtinen ja Veikko Vepsäläinen . Lue aiemmat uutiset säätiöstä ja sen toiminnanjohtajasta: Arvotontti oli Kotilinnasäätiön hallussa vain vuorokauden, sitten rakennusyhtiö sopi miljoonakaupasta>> Tampere rikkoi yhdenvertaisuutta Kotilinnasäätiön tonttisotkussa – Ulkopuolisen silmin toiminta ei näytä hyvältä>> Kotilinnasäätiö otti tonttikaupassa miljoonaluokan riskin, Tampereen kiinteistöjohtaja tiesi ennalta Rakennuskartion sopimuksesta>> Korkea tamperelaisvaikuttaja sai arkkitehtitoimistolta etuuden, yhtiöllä ja poliitikolla kytkös miljoonien eurojen rakennushankkeisiin>> Rakennusliike NCC:n toimialajohtaja antoi Atanas Aleksovskille etuuden, johtajalla ja poliitikolla kytkös 6,6 miljoonan euron hankkeeseen>> Rakennusyhtiö NCC: Aleksovskin remontissa työskennellyt johtaja toimi vastoin yhtiön eettisiä periaatteita>> Luottamuksellinen muistio: Kotilinnasäätiö suunnitteli vanhusten asuintalojen myyntiä Lehto Groupille>> Raportti Kotilinnasäätiön tonttisotkusta julki: Sisäinen tarkastus suosittaa 1,8 miljoonan euron sopimussakon perimistä säätiöltä>> Kotilinnasäätiön sisäpiiri sopi toiminnanjohtajan kuukausipalkaksi 8 800 euroa, muutos salattiin omistajaohjaukselta>> Tampereen kiinteistöjohtaja päätti: Kotilinnasäätiöltä peritään 1,8 miljoonan euron sopimussakko tonttisotkusta>> Kotilinnasäätiön hallitus vastusti sisäistä tarkastusta – Kaupunki on ottamassa käyttöön järeät vastatoimet>> Poliisin talousrikosyksikkö on kuullut myös Kotilinnasäätiön hallituksen puheenjohtajaa Timo P. Niemistä>> Tampereen konsernijaoston puheenjohtaja Kalervo Kummola Aamulehdelle: "Luotan Kotilinnasäätiön tilintarkastajiin">> Konsernijaosto ei vielä päättänyt Kotilinnasäätiön sääntömuutoksista – Ensin kuullaan ja keskustellaan>> Voit jättää uutisvihjeen täällä>> Sisä-Suomen poliisilaitoksen talousrikostutkintayksikkö tiedotti maanantaina aloittaneensa esitutkinnan, joka koskee Tampereen kaupungin tytäryhteisöihin kuuluvaa Kotilinnasäätiötä. Tutkinnassa selvityksen alla on Kotilinnasäätiön Tampereen kaupungilta saama vuokratontti. Samaan aikaan Tampereen kaupunki perii säätiöltä 1,8 miljoonan euron sopimussakkoa tonttisotkuun liittyen. Kotilinnasäätiö myi kyseessä olevan tontin vuokraoikeuden 1,15 miljoonalla eurolla rakennuskonserni Lehto Groupiin kuuluvalle Rakennuskartiolle maaliskuussa 2017. Rakennusliikkeen kanssa tehtiin kauppa Asunto Oy Tampereen Nekalanpuiston osakkeista ja samalla arvotontin vuokraoikeudesta. Tontille on parhaillaan valmistumassa Lehto Groupin sijoitusasuntoja. Tonttikauppa nousi julkisuuteen viime kesäkuussa, kun Tampereen kaupunginhallitus käsitteli asiaan liittyvää sopimussakkoa. Maanvuokrasopimuksen perusteella säätiö ei olisi saanut siirtää tonttia rakentamattomana eteenpäin. Aamulehti uutisoi 18. tammikuuta konsulttimuistiosta, jonka mukaan Muotialantien tonttikauppa oli osa Kotilinnasäätiön ja Lehto Groupin suunnittelemaa kumppanuussopimusta.