Kiistää holokaustin ja haluaa rajoittaa sananvapautta – Näistä syistä Pohjoismainen vastarintaliike määrättiin lakkautettavaksi

Käräjäoikeus perusteli lakkautusmääräystään muun muassa PVL:n suhtautumisella väkivaltaan, holokaustin kiistämisellä sekä pyrkimyksellä sananvapauden ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien rajoittamiseen.

Eriika Ahopelto
Kiistää holokaustin ja haluaa rajoittaa sananvapautta – Näistä syistä Pohjoismainen vastarintaliike määrättiin lakkautettavaksi

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen edustajat osoittivat mieltään Tampereella 21. lokakuuta.

Essi LehtoAamulehti

Uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osasto on määrätty lakkautettavaksi. Kyseessä ei ollut virallinen yhdistys, koska sitä ei ollut rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään yhdistysrekisteriin.

Pohjoismainen vastarintaliike on toiminut Suomessa kahdeksassa eri kaupungissa: Tampereella, Helsingissä, Turussa, Lahdessa, Oulussa, Porissa, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa.

Myös Pohjoinen perinne -niminen rekisteröity yhdistys on määrätty lakkautettavaksi. Yhdistys julkaisee Vastamedia- ja Magneettimedia-julkaisuja ja ylläpiti kadulle.com-verkkosivustoa, jolla myytiin muun muassa vaatteita ja tarvikkeita. Käräjäoikeus katsoi, että Pohjoinen perinne ry myi sivustolla Pohjoismaista vastarintaliikettä kannattavia tuotteita. Sivusto on tällä hetkellä pois käytöstä.

PVL:n Suomen osaston ja Pohjoisen perinteen määräsi lakkautettavaksi Pirkanmaan käräjäoikeus. Asiassa kantajana oli Poliisihallitus, jota edusti asianajaja Markku Fredman.

Vastaajina tapauksessa olivat rekisteröity yhdistys Pohjoinen perinne sekä neljä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osastoon kuuluvaa miestä.

Oikeudenkäynti alkoi lokakuussa Tampereella. Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kannattajat osoittivat Tampereella mieltään oikeudenkäynnin alkua edeltävällä viikolla. Jäsenet muun muassa pitivät puheita Tampereen oikeustalon edustalla. Mielenosoituspäivän aikana nähtiin muun muassa uusnatsien ja vastamielenosoittajien välinen yhteenotto Hämeensillalla.

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen ja "Koko Tampere vihaa natseja" -vastamielenosoituksen mielenosoittajat ottivat rajusti yhteen Hämeensillalla:

 

Päätös ei ole lainvoimainen

Käräjäoikeuden mukaan tapauksessa riidatonta oli, että Pohjoinen perinne -yhdistys kytkeytyy Pohjoiseen vastarintaliikkeeseen ja että PVL:n tavoitteena on muun muassa kansallissosialismi sekä sananvapauden ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien rajoittaminen.

Koska päätös ei vielä ole lainvoimainen, yhdistykset saavat jatkaa toimintaansa, kunnes tuomio saa lainvoiman.

Voimaan tullessaan tuomio tarkoittaisi rekisteröidyn Pohjoismainen perinne -yhdistyksen kohdalla sitä, että yhdistys ei saisi jatkaa elinkeinoaan tai hoitaa yhdistyksen omaisuutta. Käräjäoikeus määräsi asianajaja Kaarle Gummeruksen vastaamaan yhdistyksen lakkauttamiseen liittyvistä selvitystoimista. Ne voidaan kuitenkin aloittaa vasta, kun päätös on saanut lainvoiman.

Käräjäoikeuden ratkaisuun voi hakea muutosta valittamalla Turun hovioikeuteen tai korkeimmalta oikeudelta haetulla ennakkopäätösvalituksella.

Eriävät näkemykset

Kantaja, eli Poliisihallitus vaati, että käräjäoikeus julistaa PVL:n Suomen osaston ja sen varainhankinnassa ja tiedonvälityksessä käyttämän Pohjoinen perinne -alayhdistyksen lakkautetuiksi. Vastaajat, eli Pohjoinen perinne ry ja Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osastoon kuuluvat neljä miestä, puolestaan vaativat kanteen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista ja kiistivät, että Pohjoinen perinne ry:n kuuluvan PVL:ään.

Lue myös: Poliisihallitus yrittää lakkauttaa uusnatsijärjestön: "Valtiolla velvollisuus kieltää ja kriminalisoida rasistinen toiminta"

Kanteessaan Poliisihallitus perusteli vaatimustaan sillä, että PVL toimii olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja eikä se siksi voi vedota yhdistymisvapauteen. Vaikka liikkeen tarkoitus ja toiminta osoittavat, että kyseessä on yhdistys, PVL ei nauti Suomen perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia ja vapauksia, vaan kyse on vapauksien väärinkäytöstä.

Kantajat perustelivat lakkautusvaatimusta sillä, että liikkeen julkaisu sisältää vihapuhetta ja propagandaa, liike kyseenalaistaa holokaustin ja ihannoi fasisteja sekä sillä, että se palkitsee toiminnassaan väkivaltaisuuden. Kanteessa Poliisihallitus nosti esille useita esimerkkejä väkivaltaisista välikohtauksista, joiden se epäilee tai tietää liittyvän Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen.

Yksi esimerkeistä oli Helsingin asema-aukiolta, jossa Pohjoinen perinne ry:n puheenjohtaja Jesse Torniainen potkaisi syyskuussa 2016 ohikulkijaa hyppypotkulla rintaan. Torniainen tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä kahdeksi vuodeksi vankilaan. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Torniainen tuomittiin marraskuun alussa ehdottomaan vankeuteen kahden järjestyksenvalvojan pahoinpitelystä Tammelan stadionilla vuonna 2015.

Katso video Tammelan stadionin tapahtumista:

 

Lue myös: Asema-aukion pahoinpitelijä osallistui Tampereen natsimielenosoitukseen – Syyttäjä kertoo, miksi vankeuteen tuomittu mies on vapaalla jalalla

Vastaajat puolestaan katsoivat, että PVL ei toimi olennaisesti vastoin lakia tai hyviä tapoja. He myös vetosivat yhdistymisvapauteen ja katsoivat, että liikkeen tavoitteista on esitetty oikeudessa tarkoituksenhakuisia poimintoja.

Vastaajat perustelivat rotueroista puhumista sillä, että he haluavat liikkeen tavoitteiden mukaisesti edistää vapaiden kansojen maailmaa, jossa rodut elävät toisistaan erillään kyeten silti yhteistyöhön. Kantaa seksuaalivähemmistöihin liikkeen edustajat perustelivat sillä, että se ei juurikaan poikkea siitä, mikä on nykyään tilanne esimerkiksi Venäjällä.


Lue myös nämä


Kommentit (6)

  • Nimetön

    Miten tuo porukka muka sananvapautta on rajoittamassa? Eiköhän siitä ole pitänyt huolen ihan muut tahot…
    Ja toinen todella huolestuttava seikka on se, että jos ei hyväksy ties kenenkä ”virallista totuutta” niin siitä ollaan antamassa rangaistus!! Tämä on selvä osoitus siitä että kyse onkin hyvin varjellusta valheesta.

  • Tasavertainen kohtelu

    On paikallaan, että tällaiset sosialistiset järjestöt lopetetaan. Nyt on lopettamistuomio luettu kansallissosialismia ihannoivalle väkivaltajärjestölle. Milloin tässä maassa aletaan kohdistamaan samanlaisia toimenpiteitä myös toisiin sosialistisiin järjestöihin? Stalinismia ihannoivat ja julistavat sosialistiset järjestöt pitäisi ehdottomasti lopettaa samoin perustein. Väkivaltaa ja laittomuuksia kannattavat vasemmistojärjestöt eivät saisi enää nyky Suomessa toimia. Molemmat tahot harjoittavat tarkoituksellisia yhteiskunnan järkyttämistoimia ja aiheuttavat tarkoituksella eripuraa ja kiistoja kansalaisten välille. Tämä on juurikin sellaista toimintaa, jota Venäjä haluaa Suomessa näkevänsä. Siksi näiden tahojen toimintaan tulee puuttua huomattavasti laajemmin ja tiukemmin.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet