Talous

Keskuskauppakamari arvostelee pörssiyhtiöiden toimitusjohtajavalintoja: "Seuraajasuunnittelu ei välttämättä ole toimivaa"

Uusi toimitusjohtaja nimitetään useimmiten yhtiön ulkopuolelta – "ei välttämättä toimi".

Antti AutioSTT

Viime vuonna vain 19 prosenttia suomalaisten pörssiyhtiöiden uusista toimitusjohtajista palkattiin yhtiön sisältä, ilmenee Keskuskauppakamarin selvityksestä. Luku on kansainvälisesti melko alhainen.

–Kun 81 prosenttia nimityksistä tulee talon ulkopuolelta, seuraajasuunnittelu ei välttämättä ole toimivaa, arvioi Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa.

Keskuskauppakamari siteeraa selvityksessään yhdysvaltalaisen johtamisen alan aikakauslehteä Harvard Business Review'ta. Lehden listaamista parhaista yritysjohtajista peräti 81 prosenttia on rekrytoitu yhtiön sisältä.

Suomessa toimitusjohtaja oli pysynyt selvityksen mukaan toimessaan viime vuonna keskimäärin 5,1 vuotta ennen potkuja, eläköitymistä tai oma-aloitteista siirtymistä uusiin tehtäviin. Keskuskauppakamari pitää vaihtuvuutta pörssiyhtiöiden johdossa suurena ja urakiertoa nopeana.

–Yrityksen hallitus voi päättää toimitusjohtajan irtisanomisesta jopa hyvin nopealla aikataululla, sillä toimitusjohtajilla ei ole virallista työsuhdetta eikä lakisääteistä irtisanomissuojaa, Linnainmaa sanoo.

Pitkiäkin toimitusjohtajasuhteita on

Eräissä suomalaisissa pörssiyhtiöissä toimitusjohtajat ovat kuitenkin onnistuneet pysymään toimessaan hyvinkin pitkään. Näitä menestyneiden yritysten toimitusjohtajia ovat muun muassa UPM:n Jussi Pesonen (2004 lähtien), Nesteen Matti Lievonen (2008) ja Sammon Kari Stadigh (2009).

Viime vuonna toimitusjohtaja vaihtui 16 pörssiyhtiössä. Vaihdoksia oli vähemmän kuin kahtena edellisenä vuotena. Selvitys kattaa kaikki viime syyskuussa Helsingin pörssin päälistalla olleet suomalaiset yhtiöt. Yhtiöitä oli 125.

Tänä vuonna kymmenellä suomalaisella pörssiyhtiöllä on toimitusjohtajana nainen. Yhtä lukuun ottamatta kaikki nimitykset ovat tapahtuneet viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana.

Viidennes hallituksista vaihtuu vuosittain

Pörssiyritysten hallituksissa jäsenyyden kesto on selvityksen mukaan keskimäärin 4,8 vuotta. Viidennes hallitusten kokoonpanoista vaihtuu vuosittain.

Naisilla hallitusjäsenyyksien kesto on ollut keskimäärin vain kolme vuotta. Tämä johtuu kuitenkin selvityksen mukaan siitä, että naisia on nimitetty hallituksiin kasvavassa määrin vasta viiden viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Viime vuonna suurten pörssiyhtiöiden hallituksiin nimitetyistä uusista jäsenistä 46 prosenttia oli naisia.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio