Kansantalouden tuotanto kasvaa yhä – elokuun luvut vähän vaisummat

STTHelsinki

Suomen kansantalouden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi elokuussa 2,7 prosenttia viime vuoden elokuusta, kertoo Tilastokeskus. Vaikka kasvua tulikin, elokuun luvut ovat heinäkuuta heikommat. Tarkennettujen tietojen mukaan heinäkuun työpäiväkorjatussa tuotannossa oli petrausta 3,6 prosenttia heinäkuuhun 2016.

Kausitasoitettu tuotanto pienenikin elokuussa 0,7 prosenttia heinäkuuhun verrattuna.

Lukuihin voi kuitenkin tulla isojakin korjauksia. Tilastokeskus ruuvasi viime kuussa kesäkuun työpäiväkorjatun tuotannon lukua miinukselta osoittamaan 3,3 prosentin kasvua.

Tilastokeskus huomautti tuolloin, että tarkentumiset voivat etenkin suhdannekäänteissä olla suuria.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet