Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Kangasalan erotettu toimitusjohtaja väläyttää käräjiä – Uimahalliyhtiön kahden hallitusjäsenen mielestä kiusaaminen aiotaan haudata, kaupunginjohtaja sanoo tarttuneensa asiaan

Mitä Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen teki ja milloin saatuaan viime vuoden elokuussa kuulla väitteen, jonka mukaan Kangasalan uimahalliyhtiön toimitusjohtajaa Paula Liinamaata kiusataan yhtiön hallituksessa? Tämä kysymys nousee esiin Kangasalan uimahalliyhtiön toimitusjohtajan erottamisen liittyvässä kiistassa. Kaupunginjohtaja vastaa Kangasalan kaupungin omistajaohjauksesta sen omistamassa uimahalliyhtiössä. Kangasalan uimahalliyhtiön edellisen hallituksen jäsen Jorma Schukoff (sd) kertoo ilmoittaneensa sähköpostilla viime vuoden elokuun 21. päivänä kaupunginjohtajalle, että uimahalliyhtiön toimitusjohtajaa Paula Liinamaata kiusataan yhtiön hallituksessa. Toimitusjohtaja Paula Liinamaan mukaan kului kolmisen kuukautta ennen kuin Auvinen tarttui asiaan ja kutsui hänet kuulemiseen. Sen kulkua Liinamaa luonnehtii asialliseksi. Auvinen ei hänen mukaansa kuitenkaan suostunut ottamaan hänen näkemystään vastaan kirjallisena. "Tarvittaviin toimenpiteisiin on ryhdytty" Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen sanoo ryhtyneensä asiassa tarvittaviin toimenpiteisiin. Hän kertoo tehneensä näin viime vuoden puolella, mutta ei kerro tarkemmin, kuinka pian sen jälkeen, kun oli saanut sähköpostin. Osakeyhtiölakiin vedoten hän ei myöskään yksilöi, mihin toimenpiteisiin hän on ryhtynyt. –Vaihtoehtoinen näkökulma on se, että Kangasala tarvittaessa puuttuu asioihin, Auvinen sanoo. Auvinen ei yksilöi, tarkoittaako hän mahdolliseen kiusaamiseen puuttumista. Auvinen ei kommentoi, yrittääkö kaupunki sovitella kiistaa toimitusjohtajan kanssa vai antaako asian mennä mahdollisesti oikeuteen. Erotettu toimitusjohtaja Paula Liinamaa kertoo palkanneensa asianajajan. –Mieluummin tietysti sopisin asian ilman käräjöintiä. "Kiusausta ja vähättelyä" Kangasalan Uimahalli oy:n hallituksen jäsenen Pertti Salon (vas) mukaan toimitusjohtaja Liinamaa on joutunut hallituksessa huonon kohtelun, kiusaamisen ja alistamisen kohteeksi. –Toimitusjohtajaa kiusattiin ja vähäteltiin. Hänen työstään etsittiin koko ajan virhettä, Salo sanoo. Salassapitosopimuksen vuoksi hän ei voi kertoa tapahtumista hallituksen kokouksissa tarkasti eikä yksilöidä, kuka on kiusannut. "Normaalia mielipiteen ilmaisua" Kangasalan Uimahalli oy:n hallituksen puheenjohtajan Heikki Salmelan mukaan hänen ja erotetun toimitusjohtajan Paula Liinamaan välillä on ollut eriäviä näkemyksiä asioista. –Mutta se on normaalia mielipiteen ilmaisun vapautta. Jos minun katsotaan kiusanneen, olisi asia pitänyt viedä käräjien tai työsuojelun kautta, mutta niin ei ole tehty. Nyt minut leimataan näin. Hän kokee ikäväksi ja hankalaksi sen, ettei salassapitosopimuksen tähden voi kertoa omaa näkemystään konfliktista. "Kaupunginhallitus ei voi puuttua" Kangasalan kaupunginhallitus on viime keväänä keskustellut uimahalliyhtiön hallituksen ongelmista ja todennut, että Kangasalla on kiusaamiselle ehdoton nollatoleranssi. –Kiusaamista ei hyväksytä millään tasolla, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Lyytinen (kok). Kaupunginhallituksen keskustelun seurauksena uimahalliyhtiön hallitus päätti, että kesäkuun loppuun mennessä puheenjohtaja Salmela ja toimitusjohtaja Liinamaa sopivat sovittelijan avulla erimielisyytensä. Kesäkuussa hallitus kuitenkin erotti toimitusjohtajan. Tieto on kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Lyytiselle yllätys. Hän kertoo lukeneensa mediasta, ettei sovittelijaa olekaan käytetty. –On kuitenkin yhtiön tehtävä selvittää asia. Kaupunginhallitus ei voi puuttua osakeyhtiön sisäisiin asioihin, Lyytinen sanoo. Seurauksena ero ja erottaminen Pertti Salo kertoo eronneensa Liinamaan kokeman kohtelun vuoksi erokirjeellä uimahalliyhtiön hallituksesta viime tiistaina. Kaupunginhallitus oli kuitenkin jo edellispäivänä maanantaina päättänyt esittää Kangasalan Uimahalli oy:n ylimääräiselle yhtiökokoukselle hänen erottamistaan. Kaupunginhallituksen mukaan Salo ei nauti konsernijohdon luottamusta. Perusteena on hänen toimintansa uimahalliyhtiön hallituksessa ja hallitustyön ulkopuolella. Myös Jorma Schukoff on suivaantunut Liinamaan kohtelusta niin paljon, että erosi sen vuoksi Kangasalan kaupunginvaltuustosta viime joulukuussa ja on sittemmin eronnut myös sosiaalidemokraattisesta puolueesta. –Henkinen ahdinko on jatkunut asian vuoksi vuoden. Kaupunginjohtaja Auvisen olisi hyvän johtamisen nimissä pitänyt puuttua kiusaamisepäilyihin nopeasti. Täsmennys 5.9.2018 kello 19.33. Täsmennetty kaupunginjohtaja Oskari Auvisen kommenttia. Kangasalan Uimahalli oy:n hallitus erotti toimitusjohtaja Paula Liinamaan kesäkuussa. Aiemman hallituksen jäsen Jorma Schukoffin sekä nykyisen hallituksen jäsenen Pertti Salon mukaan toimitusjohtajaa kiusattiin hallituksessa. Schukoff kertoi kiusaamisepäilyistään sähköpostilla kaupunginjohtaja Oskari Auviselle 21.8. viime vuonna. Kaupunginjohtaja Auvinen kertoo ryhtyneensä asiassa tarvittaviin toimenpiteisiin, mutta ei osakeyhtiölakiin vedoten kerro, millaisiin. Kaupunginhallitus totesi tänä keväänä, että Kangasalla on kiusaamiseen nollatoleranssi. Se ei kuitenkaan voi puuttua osakeyhtiön asioihin. Kangasalan kaupunki omistaa Kangasalan Uimahalli oy:n kokonaan. Omistajaohjausta käyttää kaupunginjohtaja Oskari Auvinen.