Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Kaksi kanteli Tampere 3:sta oikeuskanslerille – Tampereen yliopisto pyysi lausuntoa, mutta tyytyy hyväksyttyyn johtosääntöön

Oikeuskanslerille on tehty kaksi kantelua ja yksi lausuntopyyntö uuden Tampereen yliopiston johtosääntöluonnoksesta. Kantelun jätti kaksi yksityishenkilöä. Lausuntoa pyysi Tampereen yliopisto. Tampereen yliopiston rehtori Liisa Laakso kertoo, että kun johtosääntö oli vielä valmisteilla, hän oli yhteydessä oikeuskansleriin johtosäännön lainmukaisuudesta. –Kun johtosääntöluonnos julkistettiin, lähetin senkin oikeuskanslerille. Hän vastasi, että hän ei katso voivansa ottaa asiaa käsittelyyn, ja samassa vastauksessa hän kertoi jo, että Tampere 3:a koskien on tullut yksi kantelu, Laakso kertoo. Oikeuskansleri Tuomas Pöystiltä saadun vastauksen jälkeen uuden Tampereen yliopiston siirtymäkauden hallitus hyväksyi 10. helmikuuta johtosäännön. –Meillä oli 20. helmikuuta Tampereen yliopiston hallituksen kokous, ja hallitus keskusteli Tampere 3:sta ja johtosäännöstä. Totesimme, että ei ole syytä ryhtyä oikeudellisiin tai muihinkaan toimiin asian osalta. Olemme tyytyväisiä lopputulemaan, Laakso kertoo. "Hallitus ylitti toimivaltansa" Toinen kantelijoista on väitöskirjatutkija Marko Juutinen . Hän sanoo, että siirtymäkauden hallitus ylitti toimivaltansa johtosääntöasiassa. –Tampere 3 -voimaanpanolaissa hallitukselle annettiin kolme tehtävää, mutta ei sanottu, että pitää asettaa näin tarkka ja yksityiskohtainen johtosääntö. Laissa sanottiin, että uuden yliopiston toiminnasta päätetään yhdessä kaikkien toimielinten kanssa, Juutinen kertoo. Hän sanoo, että haluaisi edelleen kuulla oikeuskanslerin näkemyksen asiassa, vaikka asiat etenevät jo päätetysti. Juutinen muistuttaa, että yliopistoyhteisön yhteisen monijäsenisen toimielimen eli konsistorin valintaan tähtäävät vaalitoimet ja haut ovat meneillään. –Konsistori ei voi itse muuttaa johtosääntöä, mutta uusi hallitus voi, ja sen nimittää konsistori nimityskomitean ehdotuksesta. Toinen kantelija kertoo peruuttaneensa kantelunsa oikeuskanslerille. Eduskunnan oikeusasiavaltuutetun kanslia vastasi kysymykseen mahdollisista Tampere 3 -kanteluista oikeusasiavaltuutetulle, että asianhallintajärjestelmän mukaan sellaisia ei ole tullut. Aamulehti on päättänyt välttää sukupuolittuneita, mies-päätteisiä sanoja ammateista ja tehtävistä. Siksi teksteissämme voi esiintyä totutusta poikkeavia ilmaisuja. Juttua päivitettiin tehdyillä haastatteluilla perjantain 23.2.2018 kuluessa.