Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Kaksi autoa ja kaksi hirveä kolaroivat Sastamalassa

Porintiellä Sastamalassa tapahtui perjantai-iltana hirvikolari. Tapahtumapaikka sijaitsee aivan Kokemäen rajan tuntumassa. Onnettomuudessa olivat osallisina kaksi ajoneuvoa ja kaksi hirveä. Alustavan tiedon mukaan tilanteessa on vältytty vakavilta henkilövahingoilta. Kiima, muutto ja metsästys lisäävät hirvieläinten liikkuvuutta syksyisin, joten autoilijoiden on nyt syytä olla tarkkana. Suurin vaara törmätä eläimeen on parin tunnin ajan ennen ja jälkeen auringonlaskun ja -nousun. Sumuisella tai sateisella säällä eläinten havaitseminen on entistä vaikeampaa. Ajonopeus kannattaa pitää sellaisena, että eläinten tullessa tielle reagointiin jää aikaa. Hirvieläinten liikkumista lisää kiima-aika, joka on hirvillä syys-lokakuussa ja peuroilla myöhemmin loppusyksyllä. Lisäksi hirvet kulkevat luontaisesti talvilaitumille. Hirvivaroitusmerkki kertoo, että alueella on erityinen riski törmätä hirvieläimeen. Useita eläimiä voi liikkua yhdessä, ja tien jo ylittäneen eläimen perässä saattaa tulla vielä muita. Hirvieläinonnettomuudesta täytyy aina ilmoittaa hätäkeskuksen 112 numeroon. Helpointa se on puhelimeen ladattavalla 112 Suomi -mobiilisovelluksella. Autossa kannattaa pitää riistaonnettomuusmerkkiä, jossa on toimintaohjeet suurriistakolarien varalle. Merkin voi tulostaa Suomen riistakeskuksen verkkosivuilta.