Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Kokous alkoi: Uuden Tampereen yliopiston siirtymäkauden hallitus päättää tänään Tampere 3:n johtosäännöstä

Uuden Tampereen yliopiston siirtymäkauden hallitus on aloittanut Tampere 3:n johtosääntöä koskevan kokouksen Helsingissä. Kokous alkoi kello 9.00 Scandic Hotel Simonkentässä. Lauantaina järjestettävän kokouksen aikana on tarkoitus saada paljon keskustelua herättänyt johtosääntö valmiiksi. 11-sivuinen luonnos johtosäännöstä lähti lausuntokierrokselle viikko sitten lauantaina, ja lausuntoaikaa annettiin keskiviikkoon asti. Lue myös: Opiskelijajäsen hidastaisi Tampere3-junaa, jotta laillisuus varmasti toteutuisi – jätti eriävän mielipiteen hallitusvalinnasta Uusi yliopisto muodostuu Tampereelle, kun Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto yhdistyvät uudeksi Tampereen yliopisto -nimiseksi säätiöyliopistoksi 1.1.2019. Säätiöyliopistosta tulee Tampereen ammattikorkeakoulun pääomistaja. Tarkoitus on, että uudessa korkeakouluyhteisössä kohtaavat talouden, tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimus. Tampere3-hanketta valmistellaan yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.