Juna unohti pysähtyä Orivedellä – asemalta kyytiin pyrkineet kyyditettiin taksilla perille

Pendolino oli sunnuntai-iltana matkalla Tampereelta Kuopioon, kun kuljettajan inhimillisen erehdyksen vuoksi yksi asema jäi väliin.

Maarit Pohjanpalo / alma median arkisto
Juna unohti pysähtyä Orivedellä – asemalta kyytiin pyrkineet kyyditettiin taksilla perille

Juna ajoi vahingossa yhden aseman ohi sunnuntai-iltana.

Hanna Sipinen

Muutama matkustaja pääsi sunnuntai-iltana huristelemaan taksilla VR:n piikkiin, kun juna ajoi vahingossa Oriveden aseman ohitse.

Pendolino S89 lähti hieman iltaseitsemän jälkeen Tampereelta määränpäänään Kuopio. Inhimillisen erehdyksen vuoksi juna ajoi valitettavasti Oriveden juna-aseman ohi, kertoo VR:n viestintäpäivystäjä Sini Mesilaakso.

Orivedellä kyydistä olisi halunnut jäädä viisi matkustajaa. Heidät kuljetettiin taksilla Jämsän asemalta takaisin Orivedelle.

Orivedellä ohi kiitävää junaa katselleet muutamat matkustajat pääsivät huristelemaan VR:n kustantamalla taksikyydillä lopulliseen määränpäähänsä saakka.

Mesilaakson mukaan VR pahoittelee matkustajille aiheutunutta haittaa.


Kommentit (5)

  • Nimetön

    Kun itse olin VR:llä konnarina ei näitä päässyt tapahtumaan. Koska liikenteen ohjaus oli silloin VR:n samaten koulutus Vr opiston eikä jonkun Kouvolan ammattiopiston vastuulla Mitä enemmän kiskoliikenteessä on yrittäjiä ja kouluttajia joita yksityiset konsultit arvioi sitä enemmän näitä tapahtuu ja turvallisuus kärsii. Kiitos. SIPILÄN JA BERNERIN

  • Konduktööri

    Oiskohan alkolukot paikallaan myös VR:n vetureihin?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio