Pirkanmaa

Johto vastaa huumehoidon herättämään kritiikkiin: "Pitänee selvittää, täytyykö laitoshoitoa lisätä"

"Surullista, jos Tampereen huumetilanne menee vain huonommaksi, vaikka olemme panostaneet hoitoon", kommentoi sosiaalipalvelupäällikkö Närhi.

Katarina Sällylä/arkisto
Johto vastaa huumehoidon herättämään kritiikkiin:

Apulaispormestari Johanna Loukaskorpi pitää huolestuttavana kesän alussa uutisoitua poliisin tietoa siitä, että Tampereen keskustassa käydään aiempaa enemmän huumekauppaa. –Se on seurausta ongelmien kasautumisesta ja hyvinvoinnin jakautumisesta.

Minna Ala-HeikkiläAamulehti

Tampereen apulaispormestari Johanna Loukaskorpi (sd) pitää osittain aiheellisena sitä kritiikkiä, jota Tampereen huumehoitoa kohtaan on esitetty julkisuudessa kesän aikana. Kritiikin aihetta on hänen mielestään esimerkiksi siinä, että kun huumeidenkäyttäjälle halutaan hoitoa, palvelupyynnön käsittely kestää Tampereen päihde- ja mielenterveyspalvelujen asiakasohjaus Loistossa jopa 30 vuorokautta.

Aamulehti on seurannut Tampereen huumehoitoa ja Anne Kärpän selviytymistä.

Lue aiemmat jutut heinäkuulta 2017:

Anne näki jo enkeleitä lautasella – Ovi huumevieroitukseen ei silti auennut

Päihdeammattilaiset kritisoivat Tampereen huumehoitoa: "Kahvittelu korvaa pirikatkon"

Tampereen kaupunki vastaa syytöksiin huumehoidon huonoudesta: "Nyt pitää olla kärsivällisyyttä"

Loukaskorpi myös myöntää, että avohoito ei ehkä ole paras mahdollinen apu kaikille huumeriippuvaisille.

–Pitänee selvittää, täytyykö laitoshoitoa lisätä.

Loukaskorpi arvelee, että Tampereen huumehoidossa voitaisiin ehkä painottaa nykyistä enemmän päihteettömyyteen, raittiuteen ja vieroitukseen tähtäävää tukea, huumeidenkäytön haittoja vähentävän korvaushoidon ja terveysneuvonnan rinnalla.

"Kehitystyö on kesken"

Tampereen huumehoidon avopalveluja alkoi vuoden alussa kilpailutuksen jälkeen tarjota uudella tavalla kaksi toimijaa: Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n avopalveluyksikkö Breikki Tampereen Hämeenpuistossa sekä A-klinikkasäätiön avopalveluyksikkö Jeesi Tullin alueella. Loukaskorpi katsoo, ettei voida odottaa uuden palvelun olevan vielä valmis.

–En lähtisi vielä kritisoimaan huumehoitoa. Sitä suunnitellaan ja kehitetään koko ajan paremmaksi, ja sosiaali- ja terveyslautakunta seuraa tilannetta.

Lautakunta kuuli huumehoidon tilanteesta katsauksen elokuun kokouksessaan. Apulaispormestari ei avaa keskustelun sisältöä, mutta toteaa lautakunnan olleen huolissaan ja halunneen huumehoitoon lisäpanostuksia.

"En ikinä kuvitellut muutoksen aiheuttavan tätä"

Tampereen sosiaalipalvelupäällikkö Maritta Närhi kuuntelee apeana Tampereen huumehoidosta esitettyä kritiikkiä.

–On surullista, jos huumetilanne menee vain huonommaksi, vaikka olemme erityisesti panostaneet huumehoitoon. En olisi ikinä kuvitellut muutoksen aiheuttavan tällaista, Närhi huokaa, mutta päättelee kritiikin kumpuavan siitä, että huumehoidon työntekijät eivät ole oivaltaneet, että nyt pitää löytää uusia tapoja hoitaa huumeongelmaisia.

Närhen tiedon mukaan avopalveluyksikkö Breikki on ainakin osittain korjannut niitä puutteita, joista Aluehallintovirasto sitä huomautti.

–Olemme tehneet ennalta ilmoittamatta valvontakäyntejä Breikkiin eikä meillä ole huomauttamista.

Hänen mukaansa ainakin huumeidenkäyttäjien korvaushoito on Tampereella nyt paremmalla tolalla kuin ennen uudistusta. Hän ei myöskään ymmärrä kritiikkiä siitä, että raitistumiseen tähtäävä huumehoito olisi Tampereella vähäistä.

–Huumehoidon yksiköt Jeesi ja Breikki voivat järjestää sellaista hoitoa kuin tarpeelliseksi näkevät. Ei kaupunki ole sanonut, etteivät ne saa tuottaa raitistumiseen tähtääviä palveluja, Närhi puuskahtaa.

–Me emme kuitenkaan pysty rakentamaan Tampereelle yhteiskuntaa, jossa kukaan ei käytä huumeita. Siksi tavoitteena on, että jokuset käyttäjät saataisiin pois huumemaailmasta ja muiden käytöstä olisi mahdollisimman vähän haittaa.

"Laitoshoitoon ei palata"

Närhi toteaa Tampereen linjauksen olevan, että laitoshoito täydentää avohoitoa.

–En näe, että voimme palata laitoshoitoon eikä sitä enää ole paljon tarjollakaan.

Närhi toteaa, että päihdehoitoa antavien yksityisten toimipisteiden tuloksistaan antamiin lukuihin pitää suhtautua kriittisesti.

"Alkuvaiheen ongelmat on selätetty"

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n Hämeenpuiston yksikön Breikin johtaja Kimmo Hannus vakuuttaa Breikin menneen hoidossaan harppauksin eteenpäin.

–Alkuvaiheen ongelmat on selätetty.

Breikin asiakasmäärät ovat kasvaneet. Sillä on nyt 173 asiakasta, joista korvaushoidossa on 75 ja korvaushoidon arvioinnissa 41. Terveysneuvontaa saa 312 huumeidenkäyttäjää.

Muussa huumehoidossa, kuten intensiivisessä avohoidossa, on vain 26 asiakasta.

–Olen luottavainen, että vuoden loppuun mennessä saavutamme tavoitteeksi asetetun asiakasmäärän.

Hannus kertoo, että Breikki suunnittelee nyt huumenuorille ryhmämuotoista avovieroitusjaksoa.

Mitä intensiivinen avohoito sisältää?

Hannuksen mielestä Breikin kritisoitu intensiivinen avohoitokin toimii hyvin. Se sisältää lähes päivittäiset käynnit Breikissä, vaikkakaan ei välttämättä joka päivä keskustelua omahoitajan kanssa.

–Yhteys voi olla myös toiseen työntekijään kuin omahoitajaan: morjestetaan, istutaan alas ja tehdään hoitosuunnitelman mukaista seurantaa. Samalla asiakas kiinnittyy yhteisön rakenteisiin.

Mitä se tarkoittaa?

–Mahdollisuutta osallistua yhteisökokouksiin, liikuntaryhmään, työtoimintaan, vapaaseen keskusteluun, turvalliseen yhdessä olemiseen toisten kanssa.


Lue myös nämä


Kommentit (4)

  • Nimetön

    ”Tampereen apulaispormestari Johanna Loukaskorpi arvelee, että Tampereen huumehoidossa voitaisiin ehkä painottaa nykyistä enemmän päihteettömyyteen, raittiuteen ja vieroitukseen tähtäävää tukea, huumeidenkäytön haittoja vähentävän korvaushoidon ja terveysneuvonnan rinnalla”

    Loukaskorven mieli voi muuttua yön aikana mihin suuntaan tahaansa, muistattehan tunneliäänestyksen ….

  • Vipusen ja NA:n pelastama veronmaksaja

    Vankilat toimivat ainoina mahdollisina katkopaikkoina. On totisesti selvää että enään ei päihdeongelmaisella ole edes kahta vaihtoehtoa ennen kuolemaa. Ennen sentään joutui tai pääsi mielisairaalaan tai vankilaan, nyt jäljellä ainoa poispääsy eli kuolema.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet