Tampere

Ideakilpailu käyntiin: Hakametsän alueen kehittäminen laitetaan alulle syksyllä Tampereella

Hakametsä-ideakilpailu on tarkoitus laittaa alulle syksyllä 2018.

Ossi Ahola / Aamulehden arkisto
Ideakilpailu käyntiin: Hakametsän alueen kehittäminen laitetaan alulle syksyllä Tampereella

Hakametsän alueen kehittämisestä järjestetään ideakilpailu. Vuonna 2010 päätettiin, että jäähalli poistetaan käytöstä, kun uusi monitoimiareena on valmistunut.

Niina HuuhtanenAamulehti

Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi maanantaisessa kokouksessaan Tampereen liikuntapaikkojen ja nuorisokeskusten rakentamisen suunnitelman lähtökohdat.

Päätös tarkoittaa sitä, että Tampereen kaupunki voi aloittaa ideakilpailun Hakametsän alueen kehittämisestä. Kilpailun luonnosta ei vielä ole olemassa, mutta hyväksytyn esityksen mukaan Hakametsä-ideakilpailu valmistellaan kesällä ja laitetaan alulle syksyllä 2018.

Ideakilpailu esitettiin osana liikuntapaikkojen ja nuorisokeskusten kokonaissuunnitelmaa. Valmisteluvaiheessa oleva kokonaissuunnitelma on tarkoitus tuoda päätöksentekoon touko–kesäkuussa 2018.

Kaupunginvaltuuston vuoden 2010 päätöksen mukaan Hakametsän jäähalli poistetaan käytöstä ja muutetaan sisäurheilukeskukseksi, kun uusi monitoimiareena on valmistunut. Vuosina 2022–2025 Hakametsän alueesta aiotaan kehittää Hakametsän urheilukampus.

Hiedanrannan tulevaisuuden kaupunginosaan on suunnitelmissa rakentaa uimahalli, jäähalli, skeittipuisto ja nuorisokeskus.

Liikuntapaikkaverkostoa halutaan kasvattaa, koska Tampereen väkiluku kasvaa voimakkaasti.


Kommentit (2)

  • Nimetön

    Hakametsän alue on ihan eri kuin jäähallin alue, jäähallihan sijaitsee Kissanmaalla.

  • Nimetön

    Jos mennään saman kaavan mukaan kuin muuallakin Tampereella niin alueelle tulee asuintaloja.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio