Tampere

Helsingin pormestarien edustusautoksi tilattiin uusi Tesla – Tampereella ajetaan kymmenen vuotta vanhalla Volvolla

Timo P. Niemisen aikaan Tampereen pormestarin arvovieraita kyydittiin harvinaisella museoautolla.

Toni Repo
Helsingin pormestarien edustusautoksi tilattiin uusi Tesla – Tampereella ajetaan kymmenen vuotta vanhalla Volvolla

Tampereen kaupungin edustusautona on Volvo S80 vuosimallia 2008.

Kati KalliosaariAamulehti

Helsingin kaupunki on tilannut Tesla Model S 100D täyssähköhenkilöauton Helsingin kaupungin edustuskäyttöön. Auton arvonlisäverollinen hankintahinta on noin 126 000 euroa.

Hankintapäätös tehtiin 29. syyskuuta.

Autoa käyttävät pormestari Jan Vapaavuori (kok.) ja neljä apulaispormestaria päivittäisiin työajoihinsa.

Tomi Vuokola
Teslat ovat alkaneet yleistyä myös Suomessa. Niitä on käytössä muun muassa takseina.

Teslat ovat alkaneet yleistyä myös Suomessa. Niitä on käytössä muun muassa takseina.

Hankepäällikkö Juha Viljakaisen mukaan autojen kokonaismäärä ei kasva, sillä Tesla hankittiin korvaamaan yhtä poistettavaa autoa.

–Tesla sopi asetettuun hintahaarukkaan ja täytti myös vähäpäästöisyyden vaatimukset. Kaupunginhallitus on linjannut, että Helsingin edustusautojen pitää olla vähäpäästöisiä, Viljakainen kertoo.

Rahoitusjohtajan toukokuussa tekemän päätöksen mukaan Helsingin kaupunginkanslia on oikeutettu hankkimaan enintään 135 000 euron hintaisen henkilöauton, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 100 grammaa kilometrillä.

Edustusluokan täyssähköhenkilöautoa ei ole saatavana kuin yhdeltä toimittajalta, Teslalta.

Auton hankinnassa käytetään Nordea Rahoitus Suomi Oy:n leasingrahoitusta.

Viljakaisen mukaan Helsingin kaupungilla on käytössään 4–5 edustusautoa. Niistä yksi on hybridiauto, jossa on polttomoottorin lisäksi myös ladattava sähkömoottori. Muut ovat perinteisiä polttomoottoriautoja.

Tampereella vanha Volvo

Tampereen kaupunki ei autoilla leveile, sillä pormestari Lauri Lylyn (sd.) ja apulaispormestarien edustusautona on kymmenen vuotta vanha Volvo S80.

Timo P. Niemisen aikaan pormestarin arvovieraita kyydittiin joskus myös harvinaisella museoautolla. Chrysler Windsor DeLuxe -mallia on tuotu Suomeen kaksi kappaletta vuonna 1951. Kaupunki hankki sellaisen käyttöönsä vuonna 2011.

–Chryslerillä ei ole ajettu Timo P. Niemisen jälkeen. Se on Kangasalan automuseossa, kertoo viestintäjohtaja Anna-Maria Maunu.

Edit 13.10. kello 7.15. Lisätty kuva Tampereen kaupungin nykyisestä edustusautosta.

Toni Repo
Takavuosina Tampereen pormestarin arvovieraita kyydittiin lyhyitä matkoja tällä harvinaisella museoautolla. Chrysler Windsor DeLuxe -mallia on tuotu Suomeen kaksi kappaletta vuonna 1951.

Takavuosina Tampereen pormestarin arvovieraita kyydittiin lyhyitä matkoja tällä harvinaisella museoautolla. Chrysler Windsor DeLuxe -mallia on tuotu Suomeen kaksi kappaletta vuonna 1951.


Lue myös nämä


Kommentit (20)

  • Ojala

    ”Viljakaisen mukaan Helsingin kaupungilla on käytössään 4–5 edustusautoa.” Ei stadissa osata edes laskea montako auto omistetaan vai eikö ko. henkilö vain tiedä asiaa ja arvailee? Onko sähköauton hankinnan jälkeen sitten lukumäärä 4-6?

  • Nimetön

    Helsingin Energian tuottamalla kivihiilisähköllä kulkeva ympäristöystävällinen auto ?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet