Golfkentän siirtyminen metsään voisi avata uusia mahdollisuuksia – "Se ei estä liikkumista ja virkistystä Kaupin alueella jatkossakaan"

Esiselvitys on vasta yleisluontoinen alkuvaiheen tarkastelu, joka avaa keskustelun alueen kehittämisestä.

Silja Viitala
Golfkentän siirtyminen metsään voisi avata uusia mahdollisuuksia – "Se ei estä liikkumista ja virkistystä Kaupin alueella jatkossakaan"

Tampereen kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lauri Savisaari toimi Ruotulan kehittämisen esiselvitysryhmän varapuheenjohtajana.

Mika JyräväAamulehti

Ruotulan alueen kehittämistä pohtinut työryhmä luovutti esiselvityksensä viime maanantaina Tampereen ja Pirkkalan pormestareille. Selvitys nosti esille kolme vaihtoehtoa, joista kahdessa golfkenttä sijoittuisi tulevaisuudessakin nykyisen kentän lähialueille asuntorakentamisen kanssa. Viimeisessä vaihtoehdossa Tammer-Golf rakentaisi kentän uudelleen Pirkkalan Vähä-Vaitin alueelle.

Työryhmä vertaili kolmea eri vaihtoehtoa maankäytön ja golfin pelaamisen kannalta. Vaihtoehto B, jossa kenttä siirrettäisiin nykyistä pohjoisemmaksi asuinrakentamisen tieltä, sai työryhmältä eniten pluspisteitä. Työryhmä huomioi kuitenkin, että vaihtoehdossa rakentaminen olisi osin ristiriidassa luontoarvojen kanssa.

Voisi myös avata uusia mahdollisuuksia

Esiselvityksen tehneen työryhmän varapuheenjohtajana toimi Tampereen kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lauri Savisaari. Hänen roolinsa ryhmässä oli katsoa kokonaisuutta tamperelaisten liikkumisen ja virkistysolosuhteiden näkökulmasta.

Laajimmalle metsiin leviävä vaihtoehto B vaatisi kymmenien metsähehtaarien hakkaamista Ruotulan pohjoispuolelta. Savisaari näkee vaihtoehdossa myös mahdollisuuksia.

–Liikunnan ja virkistyksen olosuhteet voisivat myös lisääntyä, kun sinne tulisi avointa tilaa. Sitä voitaisiin hyödyntää hiihtoon tai muuhun liikuntaan aikana, jolloin siellä ei golfia pelata. Toki kenttä haukkaisi jonkin verran metsäaluetta, Savisaari kertoo.

Työryhmän arvio oli, että Kaupin yleiset virkistysaluearvot säilyisivät myös laajimmalle metsiin leviävässä vaihtoehdossa. Metsää olisi kaadettava 42 hehtaaria.

15 hehtaaria metsää haukkaavassa vaihtoehto A:ssa asunnot tulisivat nykyisen golfkentän paikalle, ja osa kentästä siirrettäisiin pohjoisemmas.

–Vaihtoehto turvaa tietysti kokonaisuudessaan liikunnan ja virkistyksen olosuhteet paremmin. Mutta ei B:kään niille iso riski ole, vaikka se aiheuttaa toki jonkin verran uusia reittien linjauksia. Mutta se ei estä liikkumista ja virkistystä Kaupin alueella jatkossakaan.

Jukka Ritola
Kuva on otettu Niihaman ulkoilumajan lähistöltä paikasta, johon golfkenttä ulottuisi. Taustalla Alasjärvi, jonka oikealla puolella on nykyinen golfkenttä.

Kuva on otettu Niihaman ulkoilumajan lähistöltä paikasta, johon golfkenttä ulottuisi. Taustalla Alasjärvi, jonka oikealla puolella on nykyinen golfkenttä.

"Tämä on vain pintaraapaisu"

Työryhmän puheenjohtaja, kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm korostaa, että suunnitelma on hyvin alustava.

–Tämä on yleisluonteinen alkuvaiheen tarkastelu siitä, mitä vaihtoehtoja voisi olla hyvä katsoa. Tämä on vain pintaraapaisu. Teoriassa siellä on tilaa vaihtoehdoille. Olennaista on se, että luontoarvot ovat keskeisiä, ne täytyy käydä läpi. Niihin ei tämän tyyppinen, näin lyhyessä ajassa tehty selvitys edes voi ottaa kantaa.

Esiselvitysryhmän työ on nyt tehty, ja asia siirtyy osaksi kaupungin normaalia valmistelua. Suunnittelu voi mahdollisesti jatkua kantakaupungin yleiskaavan päivittämisen yhteydessä.

–Jos jotakin näistä vaihtoehdoista lähdetään viemään eteenpäin, niin täytyy tehdä paljon syvällisempiä selvityksiä, Ekholm kertoo.

Ennen kuin joku esiselvityksen kolmesta vaihtoehdosta voi edetä toteuttamisvaiheeseen saakka, edessä on lukuisia vaiheita. Nyt on keskustelun aika.

–Tunnistimme jo selvitystä tehdessä, että tämä on asia, joka jakaa mielipiteitä. Pidän tärkeänä, että keskustelua käydään.

Kauppi-Niihama

Kauppi-Niihaman viheralueiden yhteenlaskettu kokonaisuus yleis- ja asemakaavoissa on noin 10 neliökilometriä, eli 1 000 hehtaaria.

Luonnonsuojelualueiden pinta-ala on yhteensä noin 50 hehtaaria.

Asemakaavoitettua urheilupuiston aluetta on noin 130 hehtaaria.

Yleiskaavoitettuja virkistys- ja suojelukäyttöön varattuja metsäalueita kaupungin omistamilla mailla on noin 750 hehtaaria ja yksityisillä mailla noin 130 hehtaaria.

Lähde: Tampereen kaupunki


Lue myös nämä


Kommentit (15)

  • Pallo lasiin

    Nykyisin golfkenttä on vaarallinen autoilijoille. Ennen turva-aidan rakentamista ja osan harjoittelupaikkojen suunnan muuttamista pallo on lentänyt tielle – ja tuulilasin läpi. Kyse ei ole aivan pienestä iskusta.
    Virkistyskäyttö ja golf eivät ole saman paikan asioita. Golfkenttä on maisemaelementti mutta siellä ei liikuta. Pelaajille pelaamisen ja liikkumisen turvallisuutta opetetaan, ei tavallisille ihmisille.

    Vaihtoehdot ovat, että kenttä pysyy nykyiselään ja nykypaikalla tai että kenttä siirtyy muualle ja alöueelle rakennetaan varsin maltillisesti asuntoja ja vaarattomia liikuntapaikkoja.

  • Nimetön

    Törkeää edes käyttää virkamiesaikaa ja -palkkoja tällaiseen. Hävetkää! Kauppi-Niihaman wellness-metsä on täysin ainutlaatuinen myös kansainvälisessä mittakaavassa, kaupungin keuhkot ja Treen ”keskuspuisto”, hillitön matkailunähtävyys ja kaupunkilaisten lempipaikkoja. Mieletön paikka ja esim. ympäristöpsykologiset stressitutkimukset osoittavat monella tapaa lähimetsän merkityksen ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille,. Ts. sillä säästetään selvää rahaa terveys- ja sosiaalipuolelta. Kauppi-Niihamassa metsän käyttäjiä on KYMMENIÄ TUHANSIA päivittäin ja varmasti lähivuosikymmeninä kaupungin kasvaessa ja ilmastonmuutoksen edetessä sen merkitys korostuu entisestään. Ruotulan golf-alueen taasen käyttäjämäärät lienevät kymmenyksen verrattuna metsän käyttäjämääriin. Eli kenelle tätä kaupunkisuunnittelua oikein tehdään…? Pirkkalasta ja Nokialta löytyy hyvät ja lyhyen matkan päässä olevat golfkentät, jonne Ruotulan pelaajat voivat aivan hyvin mennä. Puistattava EI näille alustaville golf-suunnitelmille, asuntojen tulo ratikan viereen lähelle keskustaa sen sijaan ok.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio