Esitutkinta Taysin potilastietojen säilyttämisestä lopetettiin – epäiltyjen laittomuuksien tutkinta sai alkunsa Aamulehden uutisesta

Kimmo Penttinen
Esitutkinta Taysin potilastietojen säilyttämisestä lopetettiin – epäiltyjen laittomuuksien tutkinta sai alkunsa Aamulehden uutisesta

Esitutkinta Taysin potilastietojen säilyttämisestä lopetettiin.

Jaana KerolaAamulehti

Kihlakunnansyyttäjä Johanna Saustila on tehnyt päätöksen, jonka mukaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin P-verkkoasemaa koskeva poliisin esitutkinta on lopetettu.

–Mitä kuulusteluja tehtiin, näytti siltä, että epäiltyjä rikoksia ei olisi asiassa, ja tietosuojavaltuutetultakin oli lausunto. Myös kustannusperuste oli, eli koska ei epäilty mitään, ei alettu tutkia koko P-aseman sisältöä, että vastaako se rekisteriselosteita, Saustila kertoo.

Tutkinta käynnistyi Aamulehden uutisoinnista viime vuonna. Sairaanhoitopiirin potilastietoja oli laittomasti verkkolevyasemalla, josta ei ole tallennettu tapahtuma- eli lokitietoja.

Aamulehden tietojen mukaan p-asemalle on tallennettu vuosien kuluessa laajasti eri potilasrekistereitä, jotka sisälsivät arkaluontoisia potilastietoja.

Sairaanhoitaja ihmetteli muokkausmerkintää

Virhe tuli ilmi, kun Taysin lastenpsykiatrisella työskentelevä sairaanhoitaja huomasi 20. marraskuuta vuonna 2014, että sairaalan p-verkkolevyaseman kansioon tallennettuja potilastietoja on muokattu. Potilastietojen katselu ja muokkaaminen edellyttävät hoitosuhdetta potilaaseen, mutta sairaanhoitaja tai hänen työparinsa eivät olleet tehneet muutoksia.

Sairaanhoitaja yritti selvittää Taysin käyttötuen kautta, kuka potilastietoja oli käsitellyt. Hänelle vastattiin, että P-aseman kansiot eivät olleet lokitettu, minkä vuoksi muutoksesta ei jäänyt muokkaajan nimeä minnekään.

Käytäntö oli lainvastainen ja ongelmallinen potilaiden ja henkilöstön oikeusturvan kannalta.

Lue myös tämä:Aamulehti selvitti: Taysissa on tallennettu tietoja laittomiin potilasrekistereihin vuosien ajan


Kommentit (11)

  • Nimetön

    Mahdotonta on näköjää tuollaisten vastuuttomien lainrikkojien (TAYS) kanssa kansalaisen pärjätä, kun pääsevät näistä ilmiselvistä ja aivan varmasti tapahtuneista rikoksistaan aina kuin koira veräjästä.
    Onko TAYS niin iso laitos, että se on asemansa vuoksi erityissuojeluksessa ja kaikin puolin lain yläpuolella? Kun tältä näyttää, niin epäilys mielessä laajenee koko hallintojärjestelmää ja oikeuslaitosta koskevaksi. Ei tiedä hyvää kansalaisten luottamukselle oikeusvaltion toimivuuteen ja antaa vapaan kentän sellaisille sekä koti- että ulkomaisille tahoille, jotka tuota epäluottamusta haluavat käyttää Suomen etua vastaan niin poliittisesti kuin taloudellisestikin.

  • Nimetön

    Ylen uutisoinnissa asiasta syyttäjä perusteli tutkinnan lopettamisen näytön saannin epävarmuudella. No, näyttöähän ei saa jos sitä ei edes kysy.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio