Pirkanmaa

Ensi viikolla saadaan nauttia lämmöstä – Takatalvea ei tule, mutta ensi viikonloppuna viilenee

Viime vuonna näihin aikoihin oli jopa 10 astetta kylmempää.

Markku Leskinen/arkisto
Ensi viikolla saadaan nauttia lämmöstä – Takatalvea ei tule, mutta ensi viikonloppuna viilenee

Ensi viikolla saadaan nauttia lämpimästä säästä. Viime vuonna tähän aikaan lämpötila oli peräti kymmenisen astetta kylmempi kuin nyt.

Minna Ala-HeikkiläAamulehti

Sunnuntaina ja ensi viikolla saadaan Tampereen seudulla nauttia hyvin lämpimästä, keväisestä säästä. Lämpötila nousee 15 asteeseen ja ylikin, joskin huomisen sunnuntain ja tiistain välisenä aikana sää saattaa olla pilvisempi kuin se on ollut tänään lauantaina. Loppuviikko saattaa olla vielä lämpimämpi kuin alkuviikko.

Sää pysyttelee poutaisena.

Ensi viikonloppuna tuuli alkaa kääntyä pohjoiseen ja sää kylmenee. Lämpötila jää 10 asteen alapuolelle.

–Aurinkoisista kevätpäivistä kannattaa siis nauttia nyt alkavalla viikolla, neuvoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Jylhä-Ollila.

"Kevät ei enää ota takapakkia"

Hänen mukaansa nekin autoilijat, jotka lähtevät liikkeelle varhain aamulla, uskaltavat jo vaihtaa kesärenkaat alle.

–Lämpötila pysyy öisinkin nollan vaiheilla tai plussan puolella eikä kevät enää ota takapakkia. Pysyväisluonteinen kevät on alkanut.

Jylhä-Ollilan mukaan 15 asteen vaiheilla pyörivä lämpötila on vuodenaikaan nähden jopa viisi astetta tavallista korkeampi. Vaikka kevät alkoikin myöhässä, lämpimät päivät kurovat eron nopeasti kiinni.

–Pirkanmaan pohjoisosissa on vielä reilusti lunta, mutta lämpimät päivät sulattavat sen nopeasti.

Viime vuoteen verrattuna kevät on tänä vuonna edennyt "normaalin päiväjärjestyksen" mukaan. Kun viime vuonna maaliskuu oli lauha ja huhtikuun puolivälistä alkoivat epätavallisen koleat säät, tänä vuonna maaliskuu oli kunnon talvea ja sitten alkoi kevät.

Viime vuonna näihin aikoihin oli selvästi kylmempää kuin nyt: vain 5–10 plusastetta.


Lue myös nämä


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio