Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Eduskunnan pikkujouluissa alkoholimyrkytyksen saanut kannettiin oksentelevana ambulanssiin – lääkäri Päivi Räsänen hälytettiin avuksi kesken alkoholihaittakeskustelun

Eduskunnan täysistunto jatkui viime perjantain vastaisena yönä yli aamukolmeen. Istuntosalissa puhuttiin alkoholin vaaroista, kun kansanedustajat keskustelivat alkoholilain muuttamisesta. Torstai-iltana kokoomus, perussuomalaiset ja siniset järjestivät pikkujoulunsa eduskunnassa. Alkoholin kulutus yltyi pikkujouluissa reippaan puoleiseksi. Perussuomalaisia edustavan henkilön vointi muuttui niin huonoksi, että hänen epäiltiin saaneen alkoholimyrkytyksen. Henkilö oksenteli eduskunnan käytävälle, eikä hän pysynyt pystyssä. Kyseessä ei ollut kansanedustaja. Pikkujouluihin osallistuneet poliitikot ja muut työntekijät huolestuivat henkilön voinnista ja arvioivat, että paikalle tarvittiin lääkäriä. Kristillisdemokraatteja edustava entinen sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) oli täysistunnossa keskustelemassa alkoholilaista. Räsänen on lääkäri, ja hänet pyydettiin arvioimaan henkilön vointia. Aamulehti otti silminnäkijäkertomusten perusteella yhteyttä kansanedustaja Räsäseen. Räsänen vahvistaa tapauksen Aamulehdelle . –Olin paikalla lääkärinä. Se pitää paikkansa, että minut haettiin salista kesken täysistunnon. Olin juuri varannut puheenvuoron ja odottelin, että varapuhemies Mauri Pekkarinen sen minulle antaa. Talossa oli samanaikaisesti menossa perinteisiä pikkujouluja, Räsänen kuvailee. Lääkärinä Räsästä sitoo vaitiolovelvollisuus, eikä hän voi kertoa enempää yksittäisen potilaan voinnista. –Kyllähän se tosi ristiriitaiselta tuntuu, että eduskunnassa on käynnissä keskustelu, jossa alkoholin haitoista puhutaan, ja samaan aikaan talossa tapahtuu näin, Räsänen toteaa. –Tein esityksen, että koko asian käsittely olisi siirretty aamuun, jotta olisi ollut aikaa lukea sosiaali- ja terveysvaliokunnan 200-sivuinen mietintö ja jotta kaikki eduskunnassa työskentelevät olisivat olleet selvin päin, Räsänen kertoo. Kansanedustajat saivat mietinnön torstaina vasta noin kello 17. Ennen eduskuntaan valintaansa Räsänen toimi työterveyslääkärinä. –Työpäivät venyvät joulun alla eduskunnassa hyvin myöhään. Työssä ollessa on monilla aloilla alkoholin suhteen nollatoleranssi. Torstain tapahtumat tuntuivat ristiriitaisilta, Räsänen sanoo. Sosialidemokraatit olivat peruneet pikkujoulunsa alkoholikeskustelun takia. Eduskuntaan tilattiin ambulanssi, joka saapui Puhemiehen aukiolle noin kello 22. Rajusti oksennellut potilas kannettiin ambulanssiin. Silminnäkijöiden mukaan hän ei ollut enää pysynyt pystyssä. Poliitikoista paikalla oli vahvassa humalatilassa ollut perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen , jota pyydettiin poistumaan potilaan luota, kun tätä kannettiin ambulanssiin. Samaan aikaan, kun eduskunta äänesti perjantaina alkoholilain hyväksymisen puolesta, talon käytävällä tuoksahti oksennus edellisyöltä.