Autistisen pojan äiti kirjoittaa: Kun asumisyksikkö myytiin isolle toimijalle, kaikki muuttui – "Kodissa ei syytetä vammaista vammastaan"

Kolumni: Kirjoittaja on huolissaan siitä, että vammaispalvelut keskittyvät isoille yrityksille. Hänen poikansa kodissa hoitajat vaihtuvat nyt tiuhaan ja työtä tekevät keikkatyöläiset ja sijaiset. "Olen aiemmin vuosia ja vuosia toiminut poikani omaishoitajana nimellisellä korvauksella. Kuukausipalkka on tuolloin ollut noin 300 euroa. Kun sitä suhteuttaa hoivan vuorokausihintaan asumispalveluyksikössä, tekee pahaa ja suututtaa."

Jussi Leinonen, Miila Kankaanranta
Autistisen pojan äiti kirjoittaa: Kun asumisyksikkö myytiin isolle toimijalle, kaikki muuttui –
Terhi Vanha

Poikani Jussi on 20-vuotias autistinen nuorimies, jonka itsenäistymisen polku on ollut kivinen ja mutkikas. Yhtään dramatisoimatta voin sanoa, että tällä hetkellä seisomme sumuisella rinteellä ja on vaikea sanoa, mihin suuntaan tästä pitäisi lähteä. 

Lue myös: Analyysi: Suomi on tehnyt hoiva-alasta kansainvälisen bisneksen – Muut EU-maat pystyvät suosimaan oman maan yrityksiä, täällä valitaan halvin

Jussi ja koko perheemme iloitsi pari vuotta sitten muutosta yksityisessä omistuksessa olevaan asumispalveluyksikköön, Kevätporttiin Rovaniemellä, tehostettuun palveluasumiseen.

Hän oli ehtinyt asua kotoa muuttamisen jälkeen vuoden Kolpeneella laitospaikassa ja asumispalveluyksikössä. Kevätportti oli kodikas ja nuorimies kiitteli muutosta kivaan paikkaan, omaan kämppään.

Iloa ei kestänyt kauan. Kun asumisyksikkö myytiin isolle toimijalle, Esperille, kaikki muuttui ja muutos kävi nopeasti.

Tilanne on ollut ja on yhä, raskas ja uuvuttava kaikille. Nuorille, perheille ja työntekijöille.

Surullista on se, että Jussin ja monen muun nuoren koti on viime kuukaudet ollut paikka, jossa hoitajat ovat vaihtuneet usein. Kymmenen kuukauden aikana hoitajia on lähtenyt talosta huimat 15.

Kukaan meistäkään ei jaksaisi ahdistumatta ja hermostumatta olla kotona, jossa aina on uusia ihmisiä. joiden kanssa pitäisi lennosta osata toimia, tulla ymmärretyksi ja saada olla vuorovaikutuksessa omalla kommunikointitavallaan.  

Nämä nuoret elävät joka päivä omaa arkeaan, elämää, jonka pitäisi olla arvokasta ja arvostettua, tärkeää.

Autistiselle ihmiselle pienemmätkin muutokset ovat iso stressi. Stressi on todennäköisesti ollut syynä myös epilepsian kohtaustasapainon rajuun heikkenemiseen. Ensihoito on tullut tutuksi viime talven aikana. Lanssi on vieraillut Jussin luona kymmeniä kertoja. 

Kevätportin hoitajat varmasti tekevät parhaansa, mutta kuinka parhaaksi tekeminen onnistuu, jos on työssä sijaisena tai vakituisen henkilökunnan perehdyttäminen on olematonta.

Kuinka voi työskennellä ihmisen kanssa, jos ei häntä tunne, jos vain käväisee talossa tai kun koko asumisyksikkö pitkiäkin aikoja toimii pääasiassa keikkatyöläisten ja sijaisten varassa?

Vammaisella nuorella on oikeus itsenäistyä turvallisesti ja hallitusti. Arjen tulee olla mielekästä. Perheet ja läheiset eivät vaadi mitään luksusta, vaan perusturvallista arkea, jossa hommat toimivat.

Näin ei tällä hetkellä ole. Ei ole ollut pitkään aikaan. Monet nuoret oirehtivat ja vanhemmat ovat uupuneita.

Lupauksia paremmasta on annettu, mutta valoa ei näy tunnelin päässä.

En kestä katsoa, kun Jussi itkee. Hän itkee hyvin harvoin ja silloin kun hän itkee, niin se itku on kipeää ja kipu tarttuu. Joka aamu herään ja iltaisin nukahdan samoihin ajatuksiin, voisinko tehdä jotain toisin, pitäisikö minun katkaista Jussin itsenäistyminen ja onko mahdollista rakentaa toimiva arki jollakin toisella tavalla.

Hyvin maksetun palvelun laadussa on paljon kehitettävää. Ilmaistahan tällainen hoiva ei ole, vaikka välillä tuntuu kuin kyse olisi jostain vapaaehtoistyöstä.

Asukas maksaa itse huoneestaan kuukausivuokraa, ruuan ja hoitotarvikkeet. 

Minulla on laatikoittain mappeja, jotka ovat täynnä papereita, joissa ei ole annettu periksi. 

Kovalla työllä tuotettuja ihmeitä, uskomatonta kehitystä ja välillä on otettu takapakkia, oltu kriisissä, väsyksissä, vaikka missä.

En ole yksin tehnyt kaikkea, mutta olen tehnyt paljon. Välillä itsekin ihmettelen, kuinka paljon olen jaksanut.

Olen myös luopunut paljosta ja joutunut siirtämään paljon. Olen uupunut ja noussut ylös, kerta toisensa jälkeen. 

Nyt tuntuu, että se kova työ valuu hukkaan. Pitkään en voi tässä kohtaa seisoa ja odotella, sillä joka päivä tuhlaamme arvokasta elämää. 

Jussin kodin Kevätportin nettisivuilla kerrotaan, koti on siellä, missä sydän on paikallaan. Asuminen on kodinomaista ja itsenäistä elämää yksilön ehdoilla. Palvelu takaa tasa-arvoisen kohtelun, jossa huomioidaan yksilön sekä perheen tarpeet, elämäntilanteet ja tunteet.

Nämä ovat hienoja lauseita Huomaan-palvelusta, joka toimi vielä hyvin, silloin kun Jussi muutti taloon. Pyysin alkukesästä, että mainos poistettaisiin nettisivuilta, koska se on harhaanjohtava ja kaukana todellisuudesta.

Koti on paikka, jossa osataan kommunikoida ja puhutaan samaa kieltä. Kodissa minimoidaan tilanteet, joissa yritetään välttää ennakkoon haastavat tilanteet ja niiden karkaaminen käsistä.

Kodissa ei mietitä, että tehdäänkö rikosilmoitus asukkaasta sen vuoksi, että henkilökunnan perehdyttäminen on ollut olematonta. Kotona ei syytetä vammaista vammastaan, vaan ymmärretään, että hän asuu juuri siinä kodissa siksi, että tarvitsee tehostettua hoivaa ja huolenpitoa.

Vammaisenkin ihmisen elämän pitäisi olla paljon muuta kuin pelkkää asumista.

Hänellä on oikeuksia haaveilla ja saada haaveet todeksi, oikeus elää. 

Oikeus itsenäistyä ja rakentaa mukava ja toimiva oma arki hallitusti ja turvallisesti.

Olemme monien vanhempien, asumisyksikön edustajien ja Rovaniemen kaupungin edustajien kanssa kokoontuneet palavereihin. Olemme uskoneet pitkään hyvään, tarjonneet apua tilanteeseen, auttaneet, väsyneet ja lopulta kauhistuneet, kuinka huonosti asiat ovatkaan.

Olemme kuunnelleet lupauksia paremmasta ja huomanneet, ettei juuri mikään toteudu.

Monet vanhemmista ovat tehneet niin paljon perehdytystä ja muuta työtä nuorensa vuoksi Kevätportissa, että omat työt ovat kärsineet. Siitä pitäisi varmaan vaatia ihan työstä kuuluvaa palkkaa. Teemme työtä, josta maksetaan palkka jollekin muulle.

Olen aiemmin vuosia ja vuosia toiminut poikani omaishoitajana nimellisellä korvauksella. Kuukausipalkka on tuolloin ollut noin 300 euroa. Kun sitä suhteuttaa hoivan vuorokausihintaan asumispalveluyksikössä, tekee pahaa ja suututtaa. 

Kaikessa myllerryksessä olen tullut siihen tulokseen, että Suomessa pitäisi olla vammaisministeri. Työsarkaa riittäisi. 

Ei myytävänä! - kansalaisaloite vaatii elämälle välttämättömien palveluiden rajaamista hankintalain ulkopuolelle.Kannatusilmoitusten kerääminen alkoi kesäkuussa. Aikaa 50 000 nimen kokoon saamiseen on 12. joulukuuta saakka. Tällä hetkellä koossa on yli 25 000 nimeä.

Jussi Leinonen
Kirjoittaja Terhi Vanha on äiti ja toimittaja.

Kirjoittaja Terhi Vanha on äiti ja toimittaja.


Lue myös nämä


Kommentit (8)

  • Erityislapsen äiti

    Olen pohtinut pitkään onko nämä niin sanotut hoivakodit tai tehostetun palvelun kodit oikea paikka erityisnuorille/aikuisille?
    Itse olen vakaasti sitä mieltä, että meidän muksun paikka on kotona aikuisenakin jos yksin asuminen vaatisi paljon tukija.
    Näin pystyn takaamaan hänelle turvatun tulevaisuuden.
    Itse pelkään pahoin, että kaikki erityisihmisten tai kehitysvammaisten asuntolat jne. tulevat huononemaan vuosien kuluessa, koska raha ratkaisee. Ei palvelun laatu tai sen inhimillisyys.

  • Niinpä niin

    Yksityiset firmat haluavat säästää kustannuksissa, jolloin käytetään paljon keikkatyöntekijöitä. Jos käy keikkalaisena vain silloin tällöin pyörähtämässä, on mahdoton pysyä työssä ajan tasalla. Jos firma ei ole sitoutunut työntekijään, ei työntekijäkään jaksa sitoutua tilapäistyöpaikkaansa. Säästöä yritetään tehdä, mutta en usko todellisia säästöjä kunnalle syntyvän.

    Pahimmillaan siinä käy esim.juuri niin, että asiakas rupeekin aggressiiviseksi tai joutuu eksyksiin uusien sääntöjen kanssa jolloin hän työllistääkin yhden sijaan kaksi. Hankala käytös mistä päästiin jo eroon, palaa takaisin. Virheitä sattuu enemmän, joiden selvittely vaatii taas resursseja.

    Mun mielestä laissa pitäis tarkemmin määritellä, milloin ja miten pitkään keikkalaisia käytetään. Tiedän firmoja, missä työvoiman tarve on pysyvä. Työtä kyllä riittäisi niin että voisi palkata kokopäiväisiä työntekijöitä, mutta sen sijaan käytetään vuodesta toiseen keikkalaisia. Jos keikkalaista ei saada, ollaan vajaalla. Tilanne on pysyvä. Vakkarit uupuvat vajaalla toimimiseen, perehdyttämiseen, reklamaatioihin, vaihtuviin naamoihin ym. Tilanne alalla on täysin villiä ja sairasta!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet