Yliopistot alkavat selvittää uutta todistusvalinnan pisteytystä

Suomen yliopistot kehittävät uusien opiskelijoiden todistusvalintojen pisteytystä ja valintakokeita.

Uudistuksen tavoitteena on ottaa huomioon todistusvalinnan vaikutukset lukiolaisiin ja heidän jaksamiseensa, kertoo Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi tiedotteessa.

– Pisteytysluonnoksessa on pyritty siihen, että lukioaikaiset ainevalinnat eivät tarpeettomasti rajaa hakijan mahdollisuuksia hakeutua todistusvalinnalla häntä kiinnostaville aloille, sanoo puheenjohtaja Marja-Leena Laakso tiedotteessa.

Uudessa todistusvalintapisteytyksen luonnoksessa lukiolaisilla on Unifin mukaan paremmat mahdollisuudet valita kirjoitettavaksi itseään eniten kiinnostavat reaaliaineet sen sijaan, että valitsisi eniten pisteitä tuottavat aineet. Pisteytysluonnos on nyt lausuntokierroksella.

Todistusvalinnalla valitaan noin puolet uusista yliopisto-opiskelijoista. Uusi todistusvalintojen pisteytys julkistetaan syksyllä 2023, ja sen on määrä tulla käyttöön keväällä 2026.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut