Aamulehti
Väestöryhmien eriytyminen ei ole uusi asia. Asutus on historiassa jakautunut eri puolille kaupunkeja esimerkiksi ammattien mukaisesti. Helsingissä Pitkäsilta oli historiassa sosiaalinen raja. Etelässä asui varakkaampi väki, pohjoisessa köyhät. Tampereen historiaa tuntevat tietävät taas sen, mikä on sosiaalisen eriytymisen ääripiste.
Nykymaailmassa segregaatio syntyy vähemmän dramaattisista valinnoista eivätkä valintojen seurauksetkaan ole yhtä verisiä. Eriytyminen kasvaa keskiluokan jokapäiväisistä valinnoista: mistä ostetaan asunto, mitä palveluita käytetään ja mihin kouluun lapsi menee. Näitä valintoja tekevät ne, joille valitseminen on taloudellisesti mahdollista.
Eriytyminen on politiikkaa
Segregaatio nousee maassa kuin maassa kaupunkialueita ja niiden kehittämistä suuremmaksi teemaksi. Näiden eduskuntavaalien alla erityisesti perussuomalaiset ovat hankkineet kannatusta ruokkimalla turvattomuuden tunteita. Perussuomalaiset yhdistävät eriytymisen muitta mutkitta maahanmuuttoon ja olettavat Suomen kulkevan Ruotsin perässä kohti levottomampia aikoja.
Tukholmassa koettuihin levottomuuksiin on monia syitä. Yksi taustalla vaikuttava tekijä on se, että kaupunginosien väliset erot ovat revenneet. Varakkaat alueet vaurastuvat ja köyhät alueet luisuvat vuosi vuodelta yhä syvemmälle köyhyyteen. Niissä asuvat etääntyvät kauemmas ruotsalaisesta yhteiskunnasta.
Rinkebyn asukkaiden mediaanitulot ovat puolet Norrmalmin alueen tuloista. Rinkeby on lähes täysin vuokrataloaluetta, keskusta taas lähes täysin omistusasuntoaluetta. Parlamenttivaaleissa viime syksynä Rinkebyssä puolet äänioikeutetuista äänesti, keskustan vaurailla alueella yhdeksän äänioikeutettua kymmenestä.
Suomessa huono-osaisuuden keskittyminen on kansainvälisessä vertailussa melko vähäistä. Maahanmuuton kasvu on nostanut eriytymisen kuitenkin entistä näkyvämmäksi.
Ranskassa meni pieleen
Äärimmäisiä esimerkkejä eriytymisestä Euroopassa tarjoaa Ranska. Ranskan suurkaupungeissa on toivottomuuden lähiöitä, joista ei lähdetä töihin eikä kouluun. Ei lähde lapsi eivätkä lähteneet koskaan vanhemmatkaan, eivät ehkä isovanhemmatkaan. Nämä lähiöt ovat ranskalaiselle keskiluokalle valkoisia läikkiä oman maan kartassa.
Ranskan historia kertoo siitä, missä mentiin pieleen. Kun Algerian sota loppui 1960-luvun alussa, Ranska rakensi Pohjois-Afrikasta pois muuttaville sadoilletuhansille ihmisille asuntoja. Ne tehtiin keskitetyiksi vuokralähiöiksi, halvalla, nopeasti, kauas keskustoista, huonojen kulkuyhteyksien päähän. Pois silmistä.
Vuonna 2005 näiden lähiöiden asukkaat aloittivat väkivaltaisuudet. Autoja ja rakennuksia poltettiin muun muassa Pariisissa, Strasbourgissa, Nizzassa ja Marseillessa. Mellakat nostattivat Ranskassa äärioikeiston kannatusta, ja hallitus joutui sen paineessa vastaamaan tilanteeseen kovin ottein.
Äärioikeisto antoi ymmärtää, että mellakoiden takana olivat islam ja maahanmuutto. Todellisuudessa tuli leimahti segregaation tuottamasta täydellisestä syrjäytymisestä. Lähiössä työttömyysaste saattoi olla 40 prosenttia ja kaupungin keskustassa alle kymmenen.
Ranska siirtyi lähiömellakkojen seurauksena askeleen verran oikealle.
Voimavarojen tuhlausta
Eriytyminen on myös henkisten voimavarojen tuhlausta. Suomen peruskoulujärjestelmän rakentamisen lähtökohta oli se, että pienellä maalla ei ole varaa tuhlata osaamistaan. Kaikille lapsille tarjottiin mahdollisuus kehittää itseään ja yhteiskuntaa kykyjensä mukaisesti.
Koulujen painotusluokat ovat tästä lähtökohdasta katsoen ristiriitaisia ratkaisuja. Ne nimenomaan tarjoavat lapsille mahdollisuuksia kehittää omia taipumuksiaan. Samalla painotusluokat voivat edistää eriytymistä: lähiökouluissa on yhä suurempi osuus lapsia, joiden vanhemmat eivät voi valita. Monilta maahanmuuttajilta puuttuu myös tietoa siitä, että valita voi.
Pinnallista keskustelua
Eduskuntavaalien alla käytävä väittely segregaatiosta on joka tapauksessa ollut aika pinnallista, niin poliittisen kartan vasemmalla kuin oikeallakin reunalla. Koulujen painotusluokkia poistamalla ei eriytymiskehitystä pysäytetä. Tällainen ratkaisu voi jopa kiihdyttää segregaatiota: jos lapsi ei pääse kauempana olevaan kouluun, ne perheet muuttavat, jotka voivat.
Vielä vähemmän eriytymistä hillitsee se, että kotouttamiseen ja maahanmuuttajien integrointiin käytettävää rahaa leikataan.
Segregaatioon pureva lääke on sama, jota Suomen talouskasvukin tarvitsee: työ. Jos työn vastaanottamista hidastavat kannustinloukut ja turhat kielitaitovaatimukset saadaan purettua, työllisyysaste nousee ja osallistuminen kasvaa. Työ on paras integroija, kaupunkisuunnittelu sen hyvä apuri.
Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.