Suomen osuus EU:n oikeudenmukaisen ilmastosiirtymän rahastosta 465 miljoonaa euroa –Pirkanmaalta tukea saa neljä kuntaa

Varoilla on tarkoitus esimerkiksi kouluttaa uudelleen turvetuotannon parissa työskenteleviä.

Parkano on yksi Pirkanmaan neljästä kunnasta, joka saa tukea ilmastosiirtymän rahastosta. Kuva on Parkanon Nivusnevan turvetuotantoalueelta 2019.

21.12.2022 17:22

Suomi saa yli 465 miljoonaa euroa EU:n oikeudenmukaisen ilmastosiirtymän rahastosta, kertoo Euroopan komission Suomen-edustusto tiedotteessaan.

Kaikkiaan rahaston kokonaisbudjetti on yli 19 miljardia euroa.

Rahastosta tuetaan niitä alueita Suomessa, joihin turpeen käytöstä luopumisen taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset kohdistuvat selvimmin.

Pirkanmaalta tuen piirissä on neljä kuntaa: Punkalaidun, Virrat, Parkano ja Kihniö.

Tuen piirissä ovat näiden lisäksi Etelä- ja Pohjois-Karjala, Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa sekä Pohjanmaan maakunta, Etelä- ja Pohjois-Savo, Kainuu, Keski-Suomi, Kymenlaakso, Lappi ja Satakunta.

Tavoitteena 3 700 uutta työpaikkaa

Rahastosta tuetaan erityisesti elinkeinorakenteen monipuolistamista, talouden rakenteiden uudistamista ja työllisyystoimia, joilla uudelleen- ja täydennyskoulutetaan turvetuotannossa ja siihen liittyvillä aloilla työskenteleviä ihmisiä, erityisesti nuoria.

Tavoitteena on luoda yli 3  700 uutta työpaikkaa alueille, joihin siirtymä ilmastoneutraaliin talouteen vaikuttaa eniten.

Tuen tarkoitus on auttaa Suomea saavuttamaan tavoitteensa mukaisesti ilmastoneutraalius vuoteen 2035 mennessä siten, että siirtymä on yhteiskunnallisesti oikeudenmukainen ja kansalaisten kannalta tasapuolinen, kerrotaan tiedotteessa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut