Onko Näsijärvi nyt kokonaan jäässä vai ei? Näin vastaa asiantuntija

Tampereen Lapinniemessä ranta on vielä täysin sula.

Tältä Näsijärvi näytti lauantaina iltapäivällä ennen auringonlaskua. Jää on vielä rannassa ohutta. Kuva on otettu Lapinniemestä.

17.12.2022 16:21

Aamulehti

Aamulehti uutisoi saamiensa tietojen perusteella perjantaina, että Näsijärvi olisi todennäköisesti jäätynyt. Koljonselän kerrottiin menneen umpeen torstain ja perjantain välisenä yönä. Tiedon kertoi Tampereen satamia hoitavan Pajapekan yrittäjä Pekka Lahti, joka oli kuullut jäätymisestä Murikasta.

Lahden mukaan järven katsotaan jäätyneen, kun sen suuret selät Näsi- ja Koljonselkä ovat ummessa. Hän lisäsi, että kukaan ei ole käynyt katsomassa, onko koko järvi täysin jäässä.

Aamulehden lukijoilta on tullut sen jälkeen paljon palautetta, että Näsijärvi ei ole vielä kauttaaltaan jäätynyt.

Onko Näsijärvi nyt jäässä vai ei? Puhelimeen vastaa tällä kertaa Pajapekan toinen yrittäjä, Pekka Lahtinen.

”Ei se vielä keskeltä jäässä ole. Olen nyt itse Rauhaniemessä, ja tästä kohtaa se on jäässä, mutta Koljonselän ja Näsinselän taitteesta näkyisi olevan auki.”

”Aika kintaalla on, kerkiääkö järvi jäätyä, kun nyt on luvattu lauhtuvaa.”

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sunnuntaina lämpötila kohoaa nollaan. Maanantaina ja tiistaina on muutama aste pakkasta, ja keskiviikkona ja torstaina lämpötila on jokusia asteita plussalla.

Lukijan mukaan yleensä Koljonselkä jäätyy ensin, ja Näsiselkä sitten. Onko näin?

"Kyllä se varmaan sillä lailla on, että Näsiselän perä jäätyy viimeisenä.”

Lahtinen on nähnyt Näsijärven lahdilla jo joitakin kävelijöitä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut