Pirkanmaalaiset kansanedustajat uskovat, että Suomi voi olla maailmalla kokoaan suurempi – ”Meillä ei ole varaa riidellä ja mennä kuppikuntiin”

Venäjän hyökkäys Ukrainaan nousi esiin pirkanmaalaisten kansanedustajien puheissa itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Heidän mukaansa kansainvälinen tilanne teki itsenäisyyden juhlimisesta erityisen merkityksellistä.

Sari Tanus (kd.), Jouni Ovaska (kesk.), Iiris Suomela (vihr.) ja Pauli Kiuru (kok.) eivät voineet juhlia Linnassa liian villisti, sillä kaikkia odotti aamulla työpäivä.

6.12.2022 23:39 | Päivitetty 7.12.2022 10:25

Aamulehti

Linnassa juhlivat pirkanmaalaiset kansanedustajat olivat yhtä mieltä siitä, että koronapandemia ja kansainvälinen tilanne korostavat tänä vuonna itsenäisyyspäivän juhlinnan merkityksellisyyttä.

”Kun tiedetään, että on eurooppalaisia maita jotka taistelevat itsenäisyydestään, niin kyllä se tuo ihan erilaisen merkityksen tähän. Samaa kamppailua, mitä me olemme käyneet sata vuotta sitten käydään nyt Ukrainassa. Ajattelen että monilla varmasti Ukraina on mielessä kun täällä ollaan”, tamperelainen vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela sanoi.

Kristillisdemokraattien Sari Tanus sanoi, että tässä tilanteessa juhliminen myös vähän mietityttää. ”Toisaalta 105 vuotta itsenäistä Suomea, niin sitä kannattaa kyllä juhlia.”

Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru on samoilla linjoilla. ”Tämä on vuoden arvokkain juhlapäivä ainakin itselleni. Totta kai Ukrainan tilanne luo oman tunnelmansa. Isän puolelta oma taustani on luovutetussa Karjalassa, niin se tulee pintaan väkisin.”

Myös keskustan Jouni Ovaska sanoo, että Ukrainan tilanne saa miettimään omia karjalaisia sukujuuria. Luokanopettajana Tampereella työskennellyt Ovaska on huolissaan erityisesti siitä, kuinka lapset ja nuoret kokevat kriisiajat.

"Viestit mitä tulee ympäri Suomen, ovat aika raadollisia.Moni heistä on aika yksin. Me aikuiset emme ehkä aina muista, kuinka pitkä aika 2–3 vuotta on heidän elämässään.”

Lue lisää: Ainutlaatuiset kuvat, hetket ja tunnelmat: Näin pirkanmaalaiset juhlivat Linnassa – katso kohokohdat tästä

Kokoaan suurempi Suomi

Pirkanmaalaiset kansanedustajat näkevät, että Suomi voi olla Euroopassa ja maailmalla kokoaan suurempi maa.

Suomelan mukaan Suomella olisi annettavaa esimerkiksi ilmastokriisin ratkaisemisessa ja luontokadon pysäyttämisessä, toisaalta myös Ukrainan auttamisessa ja ylipäätään rauhan ja vakauden tuomisessa maailmalle.

Tanus sanoo ajatuksiensa menevän väistämättä vuosikymmenten taakse, kun Suomi taisteli itsenäisyydestään.

”Vaikka silloin olimme pieni maa suurta vihollista vastaan, niin luotettiin ja mentiin eteenpäin yhteistyöllä. Tehtiin ja taisteltiin. Sama on tänä päivänä. Meillä on paljon osaamista ja tietotaitoa, koulutusta, tutkimus ja kulttuuriperimää. Voimme olla hyvällä tavalla ylpeitä ja vaikuttamassa kansainvälisesti.”

Ovaskan mukaan vaikeista ajoista huolimatta pitää katsoa rohkeasti ja toiveikkaasti tulevaisuuteen.

”Olemme erilaisesti kriiseistä ja vaikeista ajoista selvinneet juuri sillä yhteistyöllä. Meillä ei ole pienenä kansana varaa riidellä ja mennä kuppikuntiin.”

Kiurun mukaan on tärkeää, että Suomessa pidetään kiinni demokratiasta ja oikeusvaltioperinteestä ja huolehditaan puolustuksesta myös Naton jäsenenä.

”Sivistys koulutus ja omat kielet ovat tärkeitä asioita, jotka täytyy pitää mukana koko ajan.”

Pirkanmaalaiset kansanedustajat aikoivat nauttia Linnan juhlista täysin siemauksin kahden vuoden koronatauon jälkeen. Kuitenkin kohtuudella, sillä kaikilla oli seuraavana aamuna työpäivä.

Korjaus 7.12.2022 kello 10.26: Jutussa luki alun perin virheellisesti, että Jouni Ovaska työskentelee opettajana. Ovaska on työskennellyt opettajana, nykyään hän on keskustan kansanedustaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut