Mitä Tampereella ajatellaan katuryöstöistä? Kysyimme asiaa lauantai-iltana keskustassa liikkuneilta: ”Tällaista on ehkä enemmän pitänyt Itä-Helsingin kuin Tampereen keskustan juttuna”

Ilmiöstä on luettu ja se herättää huolta yleisellä tasolla, mutta henkilökohtaisesti ei pelota. Näin voisi vetää yhteen Aamulehden katukyselyyn vastanneiden ajatuksia katuryöstöistä.

Aamulehti haastatteli Hämeenkadulla ja sen välittömässä läheisyydessä liikkuneita ihmisiä lauantai-iltana kello 17–19.

26.11.2022 20:37

Aamulehti

Kysyimme lauantain alkuiltana kaupungilla liikkuneilta ihmisiltä, kokevatko he Tampereen keskustan turvalliseksi ja ovatko törmänneet tänä syksynä Tampereella uhkaaviin tilanteisiin.

Tampereella on tänä syksynä tehty poikkeuksellisen paljon katuryöstöjä, mikä on nostanut keskustan turvallisuuden puheenaiheeksi. Tampereella on tullut elokuun alusta lukien ilmi yhteensä 21 epäiltyä tapausta, joissa on poliisin mukaan viitteitä nuorten tekemistä katuryöstöistä. Tapauksista valtaosa sijoittuu kaupungin keskustaan.

Ryöstöissä ja ryöstön yrityksissä on lähestytty ennalta tuntemattomia uhreja, joilta on väkivallalla uhaten tai sitä käyttäen yritetty saada rahaa tai arvoesineitä.

Lue lisää: Tällaisia ovat Tampereen katuryöstöt: jalasta viety arvokkaita kenkiä ja päästä kalliita lippalakkeja, uhreille jopa pysyviä vammoja

Lue lisää: Uutta tietoa Tampereen katuryöstöistä: tekoja koko ajan enemmän, tekijät nuoria, uhreja uhattu teräaseella

Aamulehti uutisoi torstaina, että Tampereen katuryöstöistä 11 ryöstön tekijät ovat poliisin tiedossa. Epäiltynä on 15 miestä.

Lue lisää: Tampereen katuryöstöistä epäiltynä 15 miestä – nuorimmat kiinniotetut alle 15-vuotiaita

Näin Aamulehden katuhaastatteluissa vastattiin

Kaikilta haastatelluilta kysyttiin, ovatko he kohdanneet tänä syksynä uhkaavia tilanteita ulkona liikkuessaan. Yhtä lukuun ottamatta vastaajat eivät tällaisia maininneet. Kieltäviä vastauksia ei ole erikseen kirjattu kuvateksteihin.

Tamperelainen Aino Lehtinen (oik.) ei jätä tulematta keskustaan katuryöstöjen takia, mutta sanoo olevansa nyt hieman tarkkaavaisempi. Hän sanoo olevansa hanakka puuttumaan julkisilla paikoilla näkemiinsä epäilyttäviin tilanteisiin, ja sanoo, että uutiset huomioiden joissain tilanteissa saattaisi nyt pelottaa. Tamperelainen Aleksi Erola ei ole henkilökohtaisesti huolissaan, vaikka ilmiö yleisellä tasolla huolettaakin. ”Kun ei ole ollut itse tällaisessa tilanteessa, ei oikein tiedä, mitä pelätä.”

Tamperelainen Sara Savolainen tunsi olonsa turvalliseksi vilkkaassa ydinkeskustassa illan ollessa vielä kohtuullisen nuori. Nyt hän oli liikkeellä muualta tulleiden ystäviensä kanssa, mutta sanoi liikkuvansa usein yksin ja pohtineensa sitä ryöstöistä kuultuaan. Savolainen käytti sanaa valppaus kysyttäessä pohdinnan sisällöstä.

Tamperelainen Sampo Jämbeck sanoo liikkuvansa usein sellaisina aikoina, jolloin ryöstön uhka voi olla koholla. Hän ei kuitenkaan koe oloaan uhatuksi, vaikka ilmiötä huolestuttavaksi sanookin. Käteistä hän ei kanna mukanaan ja maksukortin kuolettaminen käy nopeasti. ”Veikkaan, että ne katselevat monesti ihmisiä, jotka käyvät automaatilla.” Jämbeck sanoo näkevänsä Hämeenkadulla tasaisen usein jollain tavalla uhkaavia tilanteita.

Antti Lempinen ei itse tunne erityistä huolta ja arvioi liikkuvansa nykyään varsin vähän sellaisina aikoina, joina ryöstöjä todennäköisemmin tapahtuisi. Ilmiö kuitenkin kiinnittää huomion. ”Tällaista on ehkä enemmän pitänyt Itä-Helsingin kuin Tampereen keskustan juttuna.”

Anu Mattila saapui Lempäälästä Tampereen keskustaan pikkujouluihin ja kertoo miettineensä katuryöstöjä ennen lähtöään. Ajatus ryöstetyksi tulemisesta herätti hänessä ennen kaikkea ärsytyksen tunnetta. Hän ei ottanut rahaa mukaansa ja aikoi suunnata turvallisesti bussilla kotiin.

Tampereen keskustassa asuva Iina Rajala (vas.) sanoo katuryöstöjen huolestuttavan hieman kotikulmiensa turvallisuuden näkökulmasta. Hänen elämäänsä tieto ei ole kuitenkaan erityisesti vaikuttanut. ”En ole viime aikoina liikkunut paljon yöaikaan.” Muualla päin Tamperetta asuva Sanna Rajala on samoilla linjoilla. Rajalat olivat matkalla joulutorille ja konserttiin ja aikoivat olla kotona ennen yömyöhää.

Tieto Tampereen katuryöstöistä oli tavoittanut myös porilaiset Markus Holmin ja Minka Leino-Holmin, jotka olivat matkustaneet Tampereelle teatteriin. Nyt he eivät kantaneet asiasta suoranaista huolta. ”Mutta jos olisin yksin tai vain naisia sisältävässä seurassa, pimeällä liikkumisessa olisi aina huolta”, Leino-Holm huomauttaa.

Jyväskyläläinen Henna Kallunki (oik.) oli liikkeellä oululaisen Sinna Lehtolan kanssa. Myös Kallunki oli kuullut Tampereen katuryöstöistä ja miettinyt asiaa ennen kaupunkiin matkustamista. Olo ydinkeskustan alkuillassa oli turvallinen, mutta yksin ei hänen mielestään tekisi mieli liikkua.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut