Pohjois-Korea laukaisi ohjuksen, Japani uskoo sen pudonneen talous­vyöhykkeelleen – Kamala Harris järjestää hätäkokouksen

Japanin pääministerin mukaan ohjuksen ei tiedetä vahingoittaneen aluksia tai lentokoneita. Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris järjestää perjantaina hätäkokouksen Bankokissa.

Etelä-Korean Soulissa rautatieasemalla ihmiset katsovat uutislähetystä, jossa kerrottiin Pohjois-Korean laukaisseen todennäköisesti mannertenvälisen ballistisen ohjuksen.

18.11. 8:48 | Päivitetty 18.11. 10:00

Pohjois-Korea on laukaissut ohjuksen, joka on todennäköisesti mannertenvälinen ballistinen ohjus, sanovat Japanin puolustusministeriö ja Etelä-Korean asevoimat. Japani uskoo ohjuksen pudonneen omalle talousvyöhykkeelleen. Talousvyöhyke ulottuu aluevesien ulkopuolelle.

Japanin puolustusministeriön tiedotteen mukaan ohjus oli yhä ilmassa tunti laukaisun jälkeen. Hetkeä myöhemmin Japanin pääministeri Fumio Kishida kertoi, että ohjuksen uskotaan pudonneen mereen Japanin talousvyöhykkeelle Hokkaidon prefektuurin länsipuolelle.

Thaimaan Bangkokissa alueellisessa kokouksessa oleva Kishida sanoi toimittajille, ettei ohjus ole tiettävästi aiheuttanut vahinkoja aluksille tai lentokoneille.

Hätäkokous Bankokissa

Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris järjestää hätäkokouksen eri maiden johtajien kanssa Pohjois-Korean ohjuslaukaisun takia. Asiasta kertoo AFP.

Harris pitää kokouksen Bangkokissa tänään Japanin, Etelä-Korean, Australian, Uuden-Seelannin sekä Kanadan johtajien kanssa.

Harris on parhaillaan Bangkokissa Aasian ja Tyynenmeren alueen huippukokouksessa.

Harrisin kutsumaan kokoukseen osallistuvat ainakin Japanin pääministeri Fumio Kishida, Etelä-Korean pääministeri Han Duck-soo, Australian pääministeri Anthony Albanese sekä Kanadan pääministeri Justin Trudeau.

Yhdysvallat tuomitsi ohjuskokeen tuoreeltaan sanoen, että se rikkoo röyhkeästi useita YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia ja kasvattaa tarpeettomasti jännitteitä alueella

Lukuisia ohjuskokeita

Pohjois-Korea on tehnyt viime aikoina lukuisia ohjuskokeita. Marraskuun alussa maa ampui lyhyen ajan sisällä peräti 23 ohjusta, joista yksi oli mannertenvälinen ballistinen ohjus. Yksi ohjuksista ylitti Koreoiden merirajan ja putosi lähelle Etelä-Korean aluevesiä ensi kertaa sitten Korean sodan. Torstaina Pohjois-Korea laukaisi lyhyen kantaman ballistisen ohjuksen.

Kishida kuvaili Pohjois-Korean toistavan provosoivia toimia ennennäkemättömään tahtiin.

”Meidän on voimakkaasti lausuttava jälleen, että tätä ei todellakaan voida hyväksyä. Japanin, Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean on tehtävä läheistä yhteistyötä Pohjois-Korean täyden ydinaseriisunnan eteen”, hän sanoi.

Torstaina illalla Kishida kertoi ottaneensa esiin vakavat huolensa turvallisuusasioista, mukaan lukien Pohjois-Koreasta, keskustellessaan Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa. Johtajat tapasivat ensimmäistä kertaa kasvotusten.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut