Riikka Purra luopuu ”raskain mielin” hallintovaliokunnan puheenjohtajuudesta

Valiokuntatyö ei ole mediaseksikästä, Purra valittelee.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra eduskunnan Valtiosalissa 27. lokakuuta 2022.

8.11. 10:05 | Päivitetty 8.11. 10:23

Helsinki

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra luopuu eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajuudesta. Purra sanoo, että hallintovaliokunta on nyt vielä tavanomaistakin vaativampi, kun asioita on valtavasti.

Puheenjohtajuus vaatii Purran mukaan useita tunteja työtä joka päivä. Tehtävän yhdistäminen vaaleja kohti menevän puolueen johtamiseen ja puheenjohtajan muihin velvoitteisiin ei enää onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla, Purra perustelee.

Purra sanoo luopuvansa tehtävästä raskain mielin, koska tehtävä on ollut hänelle mieluisa ja poliittisesti hyödyllinen. Hallintovaliokunnan asiat ovat perussuomalaisen politiikan kannalta mitä tärkeimpiä, kuten maahanmuuttoa ja muuta sisäistä turvallisuutta, Purra sanoo.

Hän huomauttaa, että valiokuntatyö on kansanedustajan tärkein tehtävä. Sitä kautta oppositiokin voi vaikuttaa päätöksiin, kuten esimerkiksi rajapykäliä sorvattaessa, Purra toteaa.

”Valitettavasti valiokunnissa tehtävä työ ei usein tunnu olevan sen paremmin lehdistön kuin äänestäjienkään mielestä kovin relevanttia. Se ei ole mediaseksikästä; se on puurtamista”, Purra sanoo tiedotteessa.

Päätös uuden puheenjohtajan valinnasta on määrä tehdä mahdollisimman pian, Purra kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut