Onko elinkustannusten nousu vaikuttanut perhevapaa­suunnitelmiisi? Onko hoitovapaaseen enää varaa? – Vastaa kyselyyn, teemme aiheesta juttua

Aamulehti tekee juttua perhevapaista, niiden uudistuksesta ja siitä, miten elinkustannusten raju nousu vaikuttaa nyt vapaiden pitämiseen. Kerro meille, onko esimerkiksi sähkön hinnan nousulla tai asuntolainojen korkomenojen kasvulla ollut vaikutusta teidän perheenne perhevapaisiin?

Kuva on otettu Tesoman päiväkodissa Tampereella toukokuussa 2022.

12.10. 10:19 | Päivitetty 12.10. 13:36

Aamulehti

Perhevapaauudistus astui voimaan elokuussa. Uudistus tarkoittaa pidempiä vanhempainvapaita, suurempia vanhempainpäivärahakiintiöitä molemmille vanhemmille sekä joustoja vapaiden ajoittamiseen. Vanhempainpäivärahojen määrän laskutapa ei kuitenkaan ole muuttunut uudistuksen myötä. Päiväraha perustuu vuosituloon.

Aamulehti tekee juttua siitä, miten elinkustannusten nousu vaikuttaa nyt perhevapaisiin. Esimerkiksi sähkön, polttoaineen ja ruuan hinta on noussut, samoin asuntolainojen korkokustannukset. Onko tiukan taloustilanteen takia vapaita jäänyt esimerkiksi pitämättä? Oletko joutunut muuttamaan perhevapaasuunnitelmiasi elinkustannusten nousun takia?

Kerro meille kokemuksistasi alla olevassa kyselyssä. Voimme poimia vastauksia osaksi juttua. Jos et halua kommenttiasi käytettävän jutussa, kerro siitä viestissä.

Kyselyyn voi vastata myös sähköpostilla. Kysymykset kuuluvat:

Onko elinkustannusten nousu vaikuttanut teidän perhevapaisiinne? Jos on, miten?

Onko jollain kustannuksella, kuten ruoan tai sähkön hinnalla, ollut erityistä vaikutusta?

Vaikuttaako perhevapaiden uudistus teidän perhevapaisiinne? Mitä mieltä olette uudistuksesta?

Lähetä vastauksesi osoitteeseen saara.nyystila@aamulehti.fi. Liitä mukaan asuinpaikkakuntasi, nimesi ja yhteystietosi.

Käytämme jutussa vain niiden kirjoittajien kommentteja, joiden nimi on tiedossamme. Yhteystiedot jäävät vain toimituksen tietoon.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut