Kysely: Ikäihmiset kokevat hoitopalvelut luvattoman heikkolaatuisina

Eläkeläisjärjestöt koetaan ”hampaattomina” edunvalvonnan suhteen.

Tuoreen kyselyn mukaan moni ikäihminen kokee hoitopalvelut luvattoman heikkolaatuisiksi. Hoitaja ja vanhus kuvattiin Valtaalla joulukuussa 2014.

15.9. 9:23

STT

Ikäihmisistä lähes kolme neljästä kokee hoitopalvelut luvattoman heikkolaatuisina, ilmenee Eläkeläisliittojen etujärjestön teettämästä tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia 55–84-vuotiaista on sitä mieltä, että hoivapalveluiden laaturikkomuksiin pitäisi puuttua nykyistä herkemmin.

Eläkeläisjärjestöt koetaan liian ”hampaattomiksi” edunvalvonnan suhteen, ja niiden toivotaan puuttuvan enemmän edunvalvontaan sekä hoivapalveluiden laatuun. Vain noin viidennes vastaajista uskoo saavansa äänensä kuuluviin hoivapalveluiden asiakkaina.

Kolmen vuoden välein tehtävään kyselyyn vastasi yhteensä 965 henkilöä.

Pienet eläkkeet huolettavat

Suurimpina ikäihmisten ongelmina todetaan tutkimuksen mukaan olevan eläkkeiden pienuus, sosiaali- ja terveyspalveluiden heikko saavutettavuus ja yksinäisyys. Tällä hetkellä ajatellaan enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin, ettei yhteiskunta ole tarpeeksi varautunut eläke- ja hoitokuluihin.

Valtaosa vastaajista kokee hintojen nousun vaikuttavan talouteen, erityisesti energian ja ruoan suhteen. Ikäihmisistä vain hieman yli neljännes kokee eläkkeensä riittävän kuluissa. Noin neljä viidestä on sitä mieltä, että eläkeindeksin pitäisi suosia pieniä eläkkeitä voimakkaammin.

Ikäihmisten haaveina ovat yhteydenpito läheisiin tai ystäviin, liikunnan harrastaminen ja läheisten auttaminen arjen askareissa. Suurimmat pelot ovat oma sairastuminen ja liikuntakyvyn menettäminen.

Hallitukseen luotetaan

Eläkeasioissa luottamus kansaneläkelaitokseen näyttää ikäihmisten osalta pysyneen korkealla. Luottamus maan hallitukseen kasvoi edelliseen tutkimukseen verrattuna 14 prosenttiyksikköä ja on täten korkeimmillaan yli kymmeneen vuoteen. Vähiten luotetaan työnantajajärjestöihin.

Ikääntyneistä yli puolet ajattelee, että heitä kohdellaan toisen luokan kansalaisina. Vastaajista 71 prosenttia kokee, että nuoruutta ihannoidaan liiaksi. Sama määrä kokee ikään perustuvaa syrjintää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut