Poliisin ohi Pirkkalassa yli 200 kilometriä tunnissa –  bemarikuski pysähtyi suosiolla, Volvo lähti pakoon: ”Tiellä oli huomattavasti myös muuta liikennettä”

Kiinni jäänyt kuljettaja pysähtyi suosiolla. Hänen epäilleen aiheuttaneen vakavaa vaaraa muiden hengelle ja terveydelle. Poliisi arvelee pakoon päässeen auton ajanee yhtä kovaa.

Huomattava ylinopeus havaittiin Pirkkalan lentoaseman liittymän kohdalla maanantai-iltana.

31.8. 11:19 | Päivitetty 31.8. 13:48

Aamulehti

Pirkkalan läntisellä ohitustiellä ajettiin maanantai-iltana kello 21 aikaan hurjaa ylinopeutta. Poliisi mittasi ohi ajaneen henkilöauton keskinopeudeksi 664 metrin mittausmatkalla peräti 216 kilometriä tunnissa.

Sisä-Suomen poliisin tiedotteen mukaan kuljettajaa on syytä epäillä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, sillä kuljettajan käyttämä ylinopeus ja olosuhteet huomioon ottaen teko on ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle.

Rikoslain mukaan törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta voidaan tuomita tekijä vähintään 30 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Ohitustiellä ajetaan kilpaa

Poliisin siviilimallinen partioauto oli maanantaina illalla tekemässä liikennevalvontaa Pirkkalassa läntisellä ohitustiellä Pirkkalan lentoaseman liittymän kohdalla, kun poliisiauton ohitti kaksi huomattavaa ylinopeutta kulkenutta henkilöautoa: 900-sarjan Volvo ja 500-sarjan BMW.

"Pirkkahallin suuntaan matkalla ollut autokaksikko ohitti poliisin auton vasempaa kaistaa käyttäen", tutkinnanjohtaja rikoskomisario Panu Rautio kertoo

Tieosuudella nopeusrajoitus on 100 km/h.

Raution mukaan kiinni saadun auton kuljettajaa ei ole vielä ehditty kuulustelemaan.

"Vielä ei ole selvyyttä siitä, mikä syy tällaiseen hurjaan ylinopeuteen on ollut", Rautio sanoo. Hänen mukaansa läntinen ohitustie on kuitenkin yksi tieosuus, missä kilvanajoa harrastetaan. Vielä on liian varhaista sanoa, oliko tässä siitä kyse.

"Yleensä kilvanajot tapahtuvat öiseen aikaan, kun liikenne on vähäisempää. Tässä oli yllättävää tai erikoista se, että tiellä oli huomattavasti myös muuta liikennettä."

Läntinen ohitustie halkoo Pirkkalaa, Nokiaa ja Ylöjärveä. Raution mukaan alueelta tulee esitutkintaan etenkin kesäaikaan hurjia ylinopeuksia, joita tutkitaan törkeänä liiketurvallisuuden vaarantamisena. "Näiden joukossa on arviolta puolenkymmentä yli kahdensadan ylitystä per kesä."

Volvo pakeni paikalta

BMW saatiin pysäytettyä, mutta Volvo jatkoi matkaansa kovaa vauhtia Tampereen suuntaan eikä sen rekisteritunnusta saatu ylös. Tarkempi mittaus Volvolle jäi tekemättä, mutta Rautioa arvelee nopeuden olleen samaa luokkaa kuin BMW:llä.

Bemarikuski noudatti poliisin pysäytysmerkkiä Tampereen puolella Lahdesjärven suunnalla.

Kuljettajana toiminut 20-vuotias mieskuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus. Pysäytetyssä ajoneuvossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja.

Ajoneuvon sekä sen turvalaitteiden mahdollisuudet suojata ihmisiä heikkenevät sitä enemmän mitä suuremmiksi törmäysnopeudet tulevat. Ajoneuvon törmäysenergia nelinkertaistuu, kun törmäysnopeus kaksinkertaistuu.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

"Jos nyt ajetun nopeuden kaltaisella nopeudella törmää pysähdyksissä olevaan esteeseen, liike-energiat ovat sellaisia että kaikki autossa olevat jatkavat matkaansa sillä 216 kilometrin tuntinopeudella. Autossa olevien hengissä selviämisen mahdollisuudet ovat tällä nopeudella olemattomat", Rautio sanoo. "Olen pitkän virkaurani tehnyt paikkatutkintaa useissa kuolonkolareissa, missä nopeudet ovat olleet huomattavasti tätä alhaisemmat."

Klo 13.26 Juttuun on lisätty yksityiskohtia sekä tutkintaa johtavan rikoskomisarion Panu Raution kommentteja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut