Cannonballin ja Squad 32:n lakkauttamistuomio jää voimaan – hovioikeus ei ottanut käsittelyyn

Hovioikeuden mukaan Cannonballin hovivalituksesta ei ilmennyt seikkoja, joiden perusteella olisi syytä epäillä käräjäoikeuden lopputuloksen oikeellisuutta.

23.8. 15:26

Moottoripyöräjengi Cannonballin lakkauttamistuomio jää voimaan. Itä-Suomen hovioikeus päätti tiistaina, ettei se ota asiaa käsittelyyn.

Hovioikeuden mukaan Cannonballin hovivalituksesta ei ilmennyt seikkoja, joiden perusteella olisi syytä epäillä käräjäoikeuden lopputuloksen oikeellisuutta.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus määräsi Cannonball MC:n (CMC) ja sen alayhdistyksen Squad 32:n lakkautetuiksi kesäkuussa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun moottoripyöräjengi lakkautettiin Suomessa.

Käräjäoikeus katsoi, että CMC oli toiminut laissa säädetyn yhdistymisvapauden vastaisesti ja yleinen etu vaati sen lakkauttamista. Oikeuden mukaan ryhmä oli järjestäytynyt tavalla, joka muistutti sotilaallista organisaatiota. Lisäksi vaikka CMC:llä ja Squad 32:lla oli ollut myös lainmukaista toimintaa, ryhmiin liittyvien rikostuomioiden määrä oli oikeuden mukaan huomattavan suuri.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut