Uutta tietoa Keuruun kuolemaan johtaneesta rallikisojen onnettomuudesta – Poliisi jatkaa onnettomuuden syyn selvittämistä

Kartanlukija kuoli ulosajossa rallikisassa Keuruulla lauantaina. Tämän hetken tietojen mukaan ulosajosta ei aiheutunut vaaraa katsojille.

20.8. 16:26 | Päivitetty 21.8. 14:22

Aamulehti

Rallikisoissa Keuruulla tapahtui lauantaina onnettomuus, jossa kuoli yksi henkilö. Poliisin mukaan onnettomuudessa kuollut henkilö toimi auton kartanlukijana. Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti.

Poliisi tutkii tapahtunutta kuolemansyyn selvittämisenä. Lisäksi poliisi selvittää onnettomuuden syytä ja olosuhteita.

Auto suistui ulos tieltä Tarhialantiellä noin kello 14.30. Paikalla oli kuusi pelastuslaitoksen yksikköä.

Sunnuntaina poliisi tiedotti, että onnettomuus tapahtui kilpailun kolmannella erikoiskokeella.

Kilpailuun osallistuneen autokunnan auto ajautui poliisin mukaan ulos tieltä oikealle kääntyvässä mutkassa törmäten tien vasemmalla puolella olevaan puuhun.

Tämän hetken tietojen mukaan ulosajosta ei aiheutunut vaaraa katsojille.

Ralliauto oli osallistumassa RalliCup-osakilpailuun, jota ajettiin Keuruulla. Kisojen kilpailukeskuksena oli Isokirjan alue. Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Aaro Lampinen kertoi pian onnettomuuden jälkeen, että kisat keskeytettiin tapahtuneen vuoksi.

Lampisen mukaan onnettomuus ei vaikuttanut muuhun liikenteeseen.

Poliisi jatkaa onnettomuuden syyn selvittämistä.

Päivitys 20.8. kello 18.35: Lisätty tieto, että kuljettaja loukkaantui.

Päivitys 21.8. kello 14.11: Lisätty poliisin päivitetty tieto tapaturman yksityiskohdista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut