Niinistö keskustelee hallituksen kanssa venäläisten viisumeista

Venäläisten matkailijoiden avoin pääsy Suomeen on herättänyt paheksuntaa Ukrainan sodan takia.

Sauli Niinistö lehdistötilaisuudessa Madridissa 30. kesäkuuta.

4.8. 6:32

Presidentti Sauli Niinistö ja hallitus tapaavat tänään Kultarannassa presidentin esittelyn yhteydessä. Niinistö on tapaamisen edellä ilmoittanut haluavansa keskustella hallituksen kanssa venäläisille myönnettävistä turistiviisumeista, joilla nämä pääsevät Suomeen ja muualle Schengen-alueelle.

Ulkoministeriöstä kerrottiin eilen STT:lle, että presidenttiä on informoitu vaihtoehdoista venäläisten viisumikäytäntöjen mahdolliseksi muuttamiseksi.

Venäläisten matkailijoiden avoin pääsy Suomeen on herättänyt paheksuntaa Ukrainan sodan takia.

Presidentti kertoi aikeistaan Helsingin Sanomien haastattelussa tiistaina, mutta ei kertonut siinä vielä tarkemmin omista näkemyksistään vaan ilmoitti keskustelevansa niistä ensin hallituksen kanssa.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi ymmärtävänsä asian herättämän huolen. Hän sanoi, että ihanteellista olisi löytää pulmaan yhteiseurooppalainen ratkaisu.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut