Yksi kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti ulosajossa Kouvolassa Tykkimäen kohdalla – Kuutostie jälleen auki

9.7. 17:50

Helsinki

Kymenlaaksossa Kouvolassa tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa on kuollut yksi ihminen ja yksi on loukkaantunut vakavasti, kerrotaan Kaakkois-Suomen poliisin tilannekeskuksesta STT:lle.

Sekä kuollut että loukkaantunut olivat ulosajaneessa henkilöautossa. Poliisi ei tarkentanut, olivatko molemmat henkilöt aikuisia.

Poliisin mukaan kyseessä on henkilöauton ulosajo, mutta onnettomuuden syystä ei vielä tässä vaiheessa ole tietoa. Poliisi kertoi noin neljältä iltapäivällä, että pelastustehtävät oli saatu päätökseen. Tutkintatoimet jatkuivat onnettomuuspaikalla.

Kuutostie oli onnettomuuden vuoksi poikki noin kolme tuntia, mutta nyt se on jälleen auki liikenteelle.

Kaakkois-Suomen poliisi kertoi aiemmin iltapäivällä Twitterissä, että Kuutostiellä Tykkimäen huvipuiston kohdalla oli sattunut vakava liikenneonnettomuus. Tien kerrottiin olevan poikki Karjalankadun ja Jyrääntien välillä.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen onnettomuudesta hieman ennen kello kahta iltapäivällä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut