Eräänä päivänä Janne oli epätavallisen pirteä – Kun keittiöstä kuului keskiyöllä kolahdus, synkkä suomalainen kierre oli taas vaatinut uhrin

Tuore eurooppalainen vertailu paljastaa, että Suomi on nuorten huumekuolemien kärkimaa. Helsingissä kiireellistäkin hoitopaikkaa joutuu odottamaan useita päiviä. Tässä jutussa kerrotaan tarinat kahdesta miehestä, joille nopeampi hoitoonpääsy olisi ollut kaikki kaikessa.

Noora Raatikainen seurasi viisi vuotta, kuinka hänen lastensa isä kamppaili huumeiden käytön kanssa. Raatikainen kokee, että olisi tarvinnut itsekin enemmän tukea.

6.7. 14:00

Janne kuoli 31-vuotiaana odottaessaan hoitopaikkaa. Hän oli kuoliniltansa aamuna päässyt pois sairaalan päivystyksestä, jonne hän oli hakeutunut päästäkseen huumevieroitukseen. Takana oli retkahdus, yksi monista.

Janne oli käyttänyt erilaisia huumeita ja lääkeaineita yli kymmenen vuotta. Kun Janne nuorena alkoi kärsiä ahdistuksesta ja masentui, perheelle kävi ilmi, että hän oli käyttänyt kannabista jo jonkin aikaa. Hänen suvussaan oli alttiutta tietyille mielen sairauksille. Janne sairastui psykoosiin.

Vuosien aikana Janne yritti irti päihteistä useasti. Jannen äiti ihailee poikansa vahvuutta.

”Hän joutui ylittämään itsensä monta kertaa hakiessaan apua”, äiti kertoo.

Jannen äiti puhuu aiheesta nimettömänä asian arkaluontoisuuden vuoksi.

Janne halusi päihteetöntä elämää. Hän kävi toisinaan jopa päivittäin riippuvaisten vertaistukiryhmissä, NA-kokouksissa. Parhaimmillaan hän oli ilman päihteitä melkein kaksi vuotta ollessaan hoitolassa Kellokoskella. Sieltä hän siirtyi avohoitoon ja uuteen kotiin Helsinkiin. Siinä tukiasunnossa hän myös kuoli.

Tilastot ovat synkkiä. Vuonna 2020 huumeisiin kuoli 258 ihmistä. Määrä on lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Vertailun vuoksi, vuonna 2020 tieliikenteessä kuoli 223 henkilöä.

Kesäkuun puolivälissä julkaistiin eurooppalainen huumeraportti, jonka vertailu näytti, että Suomi on kärkikastia. Valitettavasti kyse oli huumekuolemien määrästä ja nimenomaan alle 25-vuotiaiden osalta. Muut Pohjoismaat jäivät Suomen taakse.

”Kun muualla Euroopassa kuollaan huumeisiin keskimäärin noin 40 vuoden iässä, Suomessa kuollaan huomattavasti nuorempina”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ehkäisevän päihdetyön asiantuntija Inari Viskari.

Viskari pitää suuntausta erittäin huolestuttavana. Hän muistuttaa, että tällä hetkellä joka viikko yksi nuori kuolee huumeisiin.

Lue lisää: Huumekauppaan liittyvien vakavien rikosten uhreina usein tavallisia ihmisiä – ”Epäilen suuresti, että meidän syrjäytyneet yksin tällaisia määriä saisivat käytettyä”

Lue lisää: Sekakäyttäjä Jesse Boström kulki puukko housuissaan ja ajoi poliiseja karkuun – Yhtenä syyspäivänä kaikki muuttui, ja nyt hän on töissä käyvä perheenisä Tampereelta

Eräänä päivänä Janne oli epätavallisen pirteä. Niin pirteä, että äiti huolestui. Kun Janne alkoi siivota ja pyykätä innokkaasti, äiti alkoi epäillä retkahdusta. Hän oli oikeassa.

Jannen äiti ehti kuvata keittiön, jonne Janne kuoli. Kuva: Jannen äidin kotialbumi

Koronaepidemia oli juuri alkanut ja NA-kokoukset laitettu tauolle. Janne halusi taas nopeasti irti aineista. Hän hakeutui sairaalan päivystykseen ystävänsä kanssa. Ainoassa mahdollisessa vieroituspaikassa oli koronaepäily. Janne soitti äidilleen kertoakseen, että hänet oli lähetetty kotiin odottamaan paikkaa.

”Silloin olin, että ei, ei, ei. Ajattelin, että ei voi olla todellista. Ilman koronaakin sai aina pidätellä henkeä, että saako hän vieroituspaikan ja montako päivää joutuu odottamaan. Aina oli riski, kun hän käyttäessään osti erilaisia lääkkeitä”, Jannen äiti sanoo.

Jannella oli käytössä psykoosinestolääkitys Leponex, jonka kanssa on vaarallista käyttää muita lääkkeitä.

Äiti oli jutellut Jannen kanssa illalla puoli kymmenen maissa. Puolen yön aikoihin kämppäkaveri oli kuullut keittiöstä kolahduksen ja löytänyt Jannen maasta kaatuneena. Ensihoito oli yrittänyt elvyttää, mutta mitään ei ollut tehtävissä.

Oikeuslääkärin mukaan veressä oli ollut useampia lääkeaineita. Äidin mukaan pitoisuudet olivat olleet melko pieniä, mutta Leponexin ja muiden aineiden yhdistelmä oli liikaa.

Jannen äiti sai tiedon poikansa kuolemasta vasta kahden yön jälkeen. Tietoa seurasi käsittämätön tunne. Samaan aikaan iskivät hirveä suru ja toisaalta helpotus, kun pitkäaikainen huoli loppui.

Janne ja äiti olivat olleet läheisiä. Äiti kuvailee Jannea fiksuksi ja luovaksi mieheksi, joka piirsi ja kirjoitti omasta elämästään. Saunoi ja ui avannossa. Tapasi paljon kavereita.

”Ei hän käyttänyt päihteitä saavuttaakseen huumaavan tilan. Hän toivoi mielekkyyttä ja toimintakykyä”, äiti kertoo.

Nykyinen rangaistavuuteen perustuva päihdepolitiikka tuntuu Jannen äidistä käsittämättömältä. Hänen mukaansa riippuvaisen rankka elämä on rangaistus itsessään.

Arviolta kolmasosa huumeiden ongelmakäyttäjistä asuu pääkaupunkiseudulla. Maantieteelliseen sijaintiin liittyvät tekijät, erityisesti huumeiden saatavuus, houkuttelevat käyttäjiä Etelä-Suomeen.

Helsingin kaupungin päihdepalveluiden vs. päällikkö Aila Ronkanen kertoo sähköpostitse, että kiireellisissä tapauksissa alkuvuodesta keskimääräinen hoitoonpääsyaika on ollut 4–5 päivää lähetteestä.

Nopeimmin hoitoon pääsevät nuoret ja raskaana olevat, Ronkanen kertoo.

Hänen mukaansa vieroitushoitopaikkojen määrä on sama kuin ennen koronaa, mutta korona-aikana tartunnat ja tartuntaepäilyt saattoivat aiheuttaa pulaa hoitopaikoista ja haasteita hoitoonohjauksessa.

Kiireettömässä tilanteessa keskimääräinen odotusaika kaupungin omalle huumevieroitusosastolle on ollut noin 13–20 vuorokautta lähetteen saapumisesta.

Korvaushoitoon pääsyä edeltävä arviointiprosessi kestää kuukaudesta kahteen. Helsingissä korvaushoitopotilaita on vuositasolla noin 950.

Yhteensä Helsingin päihdepalveluissa on asiakkaita vuositasolla noin 8 000. Luvussa ovat mukana myös alkoholin takia apua hakeneet sekä läheisasiakkaat.

Jannen tarina ei ole valitettavasti ainoa laatuaan.

Noora Raatikainen kertoo oman puolisonsa tapauksen samalla, kun hän kävelee pienelle metsäkaistaleelle muutaman kymmenen metrin päähän vanhasta kotitalostaan.

Hän laskee kukat mättäälle, josta voi nähdä asunnon keittiöön. Tähän hänen entinen puolisonsa kuoli. Puolison nimi oli Matti.

”Matti oli ihana isä meidän lapsillemme, lämmin ja herkkä”, Raatikainen sanoo.

Sen muistaminen tuntuu tärkeältä. Pariskunnan viisivuotinen suhde oli päättynyt eroon kuolemaa edeltävänä syksynä. Kuopus oli vauva, esikoinen taapero. Kumpikin tunnistaa isänsä valokuvista.

Matti kuoli tammikuussa. Virallinen kuolinsyy on hypotermia. Hän oli lähtenyt ulos hortoilemaan ilman takkia. Mattia ehdittiin etsiä kaksi viikkoa ennen kuin aurinko sulatti hankea sen verran, että kasvot paljastuivat lumesta. Raatikainen oli kulkenut joka päivä paikan vierestä matkalla päiväkotiin.

”Hän oli juuri aloittanut metadonikorvaushoidon, ja tämä oli ensimmäinen retkahdus. Veressä oli sen lisäksi gabapentiiniä, piriä ja bentsoja”, Raatikainen luettelee.

Noora Raatikaisen entinen puoliso ja lasten isä kuoli muutaman kymmenen metrin päähän kodistaan. Tapahtuman jälkeen Raatikainen palasi pääkaupunkiseudulta kotiseudulleen Kuopioon.

Matinkaan kohdalla kyseessä ei ollut ensimmäinen korvaushoito, eikä ensimmäinen retkahdus.

37-vuotiaana kuollut Matti oli käyttänyt huumeita 20 vuotta. Hän oli yrittänyt usein päästä irti huumeista. Viikonlopun retkahduksesta seurasi Raatikaisen mukaan aina kolmen viikon masennuskausi ja 2 000 euron lasku entisiin elämäntapoihin sortumisesta.

”Hän yritti heti aina ottaa liikaa vastuuta, vaikka siihen ei yksinkertaisesti ollut vielä voimavaroja. Aina oli se leima, että hän on narkkari ja huono ihminen.”

Raatikainen toivoi, että Matti olisi ollut armollisempi itselleen, olihan kyse sairaudesta. Ensin olisi pitänyt oppia perusasiat: nukkumaan, syömään ruokaa joka päivä, juomaan vettä.

Raatikainen kokee, että läheisille tulisi tarjota myös oma hoitojakso, jotta kotiin palannutta osattaisiin auttaa.

Tärkeimpänä keinona huumekuolemien ehkäisyssä THL:n Inari Viskari näkee hoitoon pääsyn. Viskarin mukaan tärkeintä olisi madaltaa kynnystä hakea ja saada apua –  ja tukea ihmisiä myös pysymään hoidossa.

”Huumeriippuvuus on sairaus. Silti suuri yleisö sekä sote-puolen ammattilaiset saattavat suhtautua päihteidenkäyttäjiin kielteisesti ja ennakkoluuloisesti, mikä voi vaikuttaa hoitoon hakeutumiseen. Huumeita käyttävät ihmiset tulisi kohdata samoin kuin somaattisista sairauksista kärsivät.”

Noora Raatikainen toi kukkia ja kynttilän entisen puolisonsa kuolinpaikalle. Takana näkyy talo, jossa perhe asui tapahtuman aikaan.

Asenteiden muuttamisen lisäksi Viskari näkee tarvetta tiedon lisäämiselle. Hänen mukaansa nuorten kanssa tulisi jo peruskoulussa keskustella eri päihteiden yhdistelmäkäytöstä ja yliannostuksen riskistä sekä kerrata ensiaputaitoja.

Matti yritti irrottautua huumeista monella eri tavalla, mutta 20 vuotta kestänyt elämäntapa istui tiukassa.

”Matti kertoi, että kun hän ensimmäisen kerran kokeili piriä, se oli kuin olisi saanut äidinrakkautta. Sitä tunnetta hän havitteli joka kerta, kun ruiskun mäntä meni pohjaan.”

Pariskunta oli eronnut hetki ennen Matin kuolemaa. Syksy oli ollut myrskyinen. Välillä Matti oli nukkunut kellarissa, kun ei halunnut tulla kotiin pienten lasten luo ollessaan sekaisin.

”Olin viisi vuotta itkenyt itkuja ja pelännyt, että tämä tapahtuu. Kun poliisit olivat ovella, ajattelin että huh, nyt se on ohi. Myös Matin ajattelen saaneen nyt rauhan.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut