Moninkertaistuiko hyttysten määrä mökillä yhdessä yössä? Hyttysguru kertoo, mistä ryöpsähdys johtuu ja mitä se tarkoittaa loppukesän kannalta

Juhannuksena eletään yleensä kesän pahinta hyttysaikaa, kun lennossa voi olla noin kolmannes koko hyttysarmeijasta. Ärhäkkä helle voi kuitenkin muuttaa tilannetta nopeasti.

”Hyttynen, hämärän henki”, lauletaan Itkevä huilu -kappaleessa. Sanat pitävät paikkansa, sillä hyttyset eivät juuri liiku aurinkoiseen aikaan.

27.6. 13:48

Aamulehti

Hyttysiä on lennellyt Tampereen seudulla viime viikkoina jo kiitettäviä määriä, mutta juhannuksen kynnyksellä inisijöiden määrä tuntui monin paikoin ryöpsähtävän käsiin.

Juhannuksena eletäänkin usein kesän pahinta hyttysaikaa, ja viime viikonloppuna itikoiden määrä saattoi paikoin moninkertaistua yhdessä yössä. Siinä missä torstai-iltana terassilla sai istuskella vielä melko rauhassa, perjantaina pihalta joutui ehkä jo evakuoitumaan sisään verenhimoisten siivekkäiden ahdistelemana.

Soitimme hyttysgurunakin tunnetulle, Kainuun ely-keskuksen vieraslajikoordinaattori ja hyönteistutkija Reima Leinoselle ja kysyimme, mistä on kyse.

Lue lisää: Näin välttelet hyttysenpistoja ja lievität kutinaa – proviisori ja hyönteistutkija kertovat parhaat vinkkinsä

Hyönteisiä tuntuu ryöpsähtäneen nyt ilmoille valtavat määrät vain yhdessä päivässä, mistä tämä johtuu?

”Lämpö purskautti niitä liikkeelle. On tyypillistä, että kun tulee lisää lämpöä, hyttysiä kuoriutuu kerralla enemmän.”

”Viime vuotta jos muistellaan, niin kesäkuun alussa tuli erittäin lämmin hellejakso, jonka jälkeen hyttysiä oli joka nurkka täynnä. Ihmiset ajattelivat, että tämähän on ihan mahdotonta. Pari–kolme viikkoa myöhemmin hyttysiä ei kuitenkaan ollut lähes ollenkaan, koska niiden keskimääräinen lentoaika on vain kolme viikkoa. Helle sai hyttyset kuoriutumaan lähes yhtä aikaa, minkä vuoksi niitä näytti sitten olevan joka paikassa.”

Kainuun ely-keskuksen tutkija Reima Leinonen kertoo, että viime vuoden alkukesänä kovat helteet saivat hyttyset kuoriutumaan lähes yhtä aikaa. Leinonen kuvattiin kesäkuussa 2015.

Onko mahdollista ennustaa, miten hyttyskesä tästä jatkuu?

”Mitään ennustetta ei voida tehdä. Näitä meidän ystäviä lentää varmasti seuraavat viikot, mutta vaihtelua on kuten aina. Jos on kylmempää, kuoriutuminen hidastuu ja silloin hyttysiä on pidempään. Helteellä niistä päästään nauttimaan sitten vähemmän aikaa.”

”Viime kesänä isoa ryysistä kesti etelässä neljästä viiteen viikkoa. Vaikka helle yhtäaikaistaa kuoriutumista paljon, niin osa kuoriutuu aina vähän myöhemmin. Nytkin niitä kuoriutuu varmasti vielä lisää, mutta lento myös loppuu suhteellisen sukkelaan.”

Osaatko sanoa, miten tämä hyttyskesä vertautuu viime kesiin?

”Meillä ei ole mitään laskennallista tutkimusta, jonka perusteella voitaisiin kertoa, millaista oli minäkin vuonna. Olemme kyllä ehdottaneet, että laskettaisiin parista sadasta lammikosta ympäri Suomea toukkien määrää, mutta se on tyssännyt siihen että se maksaa.”

Vaikuttavatko helteet muihin lentäviin ja pistäviin hyönteisiin?

”Paarmoihin ja tällaisiin ne eivät vaikuta. Hyttysethän eivät liiku aurinkoiseen aikaan, vaan se että hyttynen on hämärän henki, pitää paikkaansa. Paarmat, joita on nyt aika reilusti liikkeellä, taas tykkäävät tästä valtavasta lämmöstä ja ne lentävät keskiauringon paahteessa.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut