Satakunnan Kansa: Laura Huhtasaari jättää europarlamentin

Perussuomalaisten Laura Huhtasaari kuvattiin eduskunnan kahvilassa Helsingissä 19. kesäkuuta 2019.

23.5. 21:21

Helsinki

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps.) jättää europarlamentin joko ennenaikaisesti tai niin, että ei asetu enää ehdolle seuraavissa EU-vaaleissa. Hän kertoo asiasta Satakunnan Kansassa. Hän perustelee lehdelle päätöstään sillä, että haluaa asua Suomessa pysyvästi perheensä kanssa.

On mahdollista, että Huhtasaari jättää europarlamentin jo ennen seuraavia EU-vaaleja, sillä hän haluaa pyrkiä eduskuntaan perussuomalaisten riveistä ensi keväänä. Hän ilmoittaa jättävänsä EU-parlamentin, mikäli tulee valituksi Suomen eduskuntaan.

Eduskuntavaalit järjestetään ensi huhtikuussa, ja EU-vaalit kesäkuussa 2024.

Huhtasaari sai edellisissä europarlamenttivaaleissa keväällä 2019 yli 90 000 ääntä. Huhtasaari valittiin samana vuonna eduskuntaan liki 13 000 äänellä. Kesän 2019 jälkeen Huhtasaari siirtyi kansanedustajan tehtävistä europarlamentaarikoksi ja asettui Brysseliin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut