Voiko Venäjä panna sähköt poikki Tampereella? Näin kriittiset alat on turvattu: ”Nyt jos koskaan kannattaa olla todella varovainen”

Aamulehti selvitti, miten kriittiset toimialat ovat valmistautuneet mahdollisiin hyökkäyksiin ja häiriöihin Tampereella. Tampereen Sähkölaitos kertoo kahdesta uhkakuvasta. Vesihuollosta löytyy yllättävä esimerkki Yhdysvalloista. Tays kertoo, mikä on kyberhyökkäyksen pahin mahdollinen skenaario.

Aamulehti selvitti, miten energiantuotanto sekä vesi- ja terveydenhuolto on turvattu, kun kyberhyökkäysten määrän odotetaan kasvavan Suomen mahdollisen Nato-päätöksen myötä. Traficomin erityisasiantuntijan Markus Happosen mukaan tulevaisuuden ennustaminen on hankalaa, mutta hän pitää mahdollisena, että esimerkiksi Venäjä haluaa lähettää jonkun viestin tai signaalin. ”Vastapuoli voi hakea pelkästään näpäytystä, että olette haavoittuvaisia tai pidempiaikaista haavoittuvuutta, jonka vaikutus voi kestää viikkoja ellei kuukausia.”

14.5. 5:00

Aamulehti

Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden hakemisen odotetaan lisäävän kyberhyökkäysten määrää. Vaarana on, että ne saattavat jatkossa kohdistua aiempaa enemmän erityisesti kriittiseen infrastruktuuriin, sanoo Liikenne- ja viestintäviraston (Traficom) erityisasiantuntija Markus Happonen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut