Vuosikymmenien eduskuntatyö saamassa päätöksensä – Erkki Tuomioja ei aio lähteä ehdolle eduskuntavaaleihin, uutisoivat HS ja Yle

Erkki Tuomioja (sd.) kommentoi Ukrainan presidentin puhetta eduskunnalle Helsingissä 8. huhtikuuta 2022.

6.5. 19:40

Helsinki

Sdp:n pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen ministeri Erkki Tuomioja ei aio lähteä ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Asiasta uutisoivat tänään ainakin Helsingin Sanomat ja Yle. Asian oli nostanut esiin aiemmin toimittaja Unto Hämäläinen Facebook-kirjoituksessaan.

Tuomiojan mukaan hän on tehnyt ratkaisunsa jo edellisten vaalien jälkeen eikä mieli ole sen jälkeen muuttunut.

”Olen jo viime eduskuntavaalien jälkeen todennut, että nämä olivat minun viimeiset vaalini”, Tuomioja sanoo esimerkiksi Helsingin Sanomissa.

Tuomiojalle tulee ensi vuonna täyteen yhteensä 41 vuotta kansanedustajana. Hänet valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 1970. Hän istui eduskunnassa aina vuoteen 1979 asti. Sen jälkeen hän toimi Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtajana.

Arkadianmäelle Tuomioja palasi vuonna 1991, minkä jälkeen hän on ollut kansanedustajana yhtäjaksoisesti tähän päivään saakka.

Tuomioja on toiminut niin kauppa- ja teollisuusministerinä kuin ulkoministerinäkin. Tällä hetkellä hän on ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut