Kuhmoisissa elää Manner-Suomen vanhin väki – näin kunnassa pidetään ikäihmisetkin aktiivisina: ”Koemme heidät voimavaraksi”

Kunnassa vapaaehtoistyö ja naapuriapu ovat voimissaan. Melkein kaikki tuntevat toisensa.

Sylvi Tuovinen (vas.) ja Kaija Loippo ovat ahkeria vapaaehtoistyön tekijöitä. Ilman tätä työtä kunnassa olisi paljon hiljaisempaa ja tylsempää. Molemmat antavat kiitosta myös naapuriavulle. Täällä tutustutaan pian myös uusiin asukkaisiin.

25.5. 5:15

Aamulehti

Kuhmoislaiset ovat jo kyllästymiseen asti saaneet kuulla siitä, miten Kuhmoinen on asukkaiden keski-iän perusteella Manner-Suomen vanhin kunta. Vaikka se onkin totta, arjessa sitä ei huomaa. Kunnassa halutaan tuulettaa luutuneita käsityksiä ja katsoa eteenpäin.

Kierros kunnassa todistaa, että vauhti on päällä ja että lapsiperheiden houkutteleminen kuntaan on tuottanut hedelmää. Kuntaan rakennettiin ensimmäinen päiväkoti vuonna 2019. Silloin kuultiin soraääniä. Joku epäili, ettei se täyttyisi lainkaan. Nyt se on tupaten täynnä.

Vuodenvaihteessa otettiin käyttöön uusi yhtenäiskoulu. Siellä on houkuttimena ratsastuslukio, jonne tullaan pitkienkin matkojen päästä.

Lähtökohdan oltava uskottava

Kuhmoisten elinkeinokoordinaattori Panu Anttila korostaa, miten kunta on satsannut lapsiin ja nuoriin. ”Voimme houkutella tänne paremmin lapsiperheitä, kun lähtökohta on uskottava,” hän tiivistää.

Anttila on tyytyväinen, että kunnan tonttimyynti on piristynyt. Yksi houkutin myös etätyötä tekeviä ajatellen ovat valokuituyhteydet kunnassa.

Kuhmoisissa on väkeä noin 2 200, mutta vapaa-ajanasuntoja on yli 3 000. Tämä tarkoittaa, että parhaimmillaan väkimäärä kolmin- jopa nelinkertaistuu kesäaikana ja viikonloppuisin. ”Luonnonläheisyys, rauha, palvelut ja yhteisöllisyys ovat valttejamme. Työssäkäyntialue on laaja.”

Senioripuisto uutuutena

Anttila sanoo, ettei heidän sanastoonsa kuulu sellainen sana kuin luovuttaminen. Päinvastoin. Kunta on hyvässä myötätuulessa, ja investointivauhti elinvoiman lisäämiseksi jatkuu.

”Kaikki vauvasta vaariin ovat yhtä tärkeitä. Ikäihmiset ovat aktiivisia, valveutuneita ja seuraavat kiinteästi kunnan asioita. Koemme heidät voimavaraksi ja usein myös tietolähteenä.”

Ikäihmisten huomioon ottaminen näkyy siinä, että kunta rakensi viime vuonna keskustaan senioripuiston, josta löytyy esimerkiksi ulkona olevia kuntosalilaitteita. ”Kaikkia huomioidaan, ei vain lapsiperheitä.”

Kuhmolassa tavataan

Kun Anttila saapui Kuhmoisiin, hän esittäytyi kuntalaisille säännöllisesti pidettävässä torstaituvassa. Se on kuhmoislaisten oma klubi, jossa vierailee monen alan luennoitsijoita. Vaikka torstaituvan keski-ikä on hiukan varttuneempaa, ovet ovat auki kaikenikäisille.

Torstaituvan alullepanija on kuhmoislainen Sylvi Tuovinen. Pirteä, pian 92 vuotta täyttävä Tuovinen on aktiivijäsen Kuhmoisten SPR:n osastossa ja on mukana etenkin ystävätoiminnassa.

”Torstaitupa oli alunperin työttömille suunnattu tapahtuma 90-luvun lamavuosien aikana. Mietimme, missä he voisivat tavata toisiaan ja siitä lähti idea liikkeelle”, Tuovinen muistelee.

Torstaitupaa vietetään Kuhmolassa, joka sijaitsee Kuhmoisten keskustassa. ”Kaikki työmme perustuu vapaaehtoisuuteen. Talon omistaa kunta ja saamme kokoontua täällä torstaisin. Kahvitarjoilua varten keräämme muutaman euron, jotta saamme kulut katettua.”

Tänä keväänä torstaitupa juhli 30-vuotista taivaltaan. Juhlaan saapui yli 80 kuntalaista. ”Se on paljon. Yleensä meitä aktiivisia on koolla kolmisenkymmentä.”

Kuhmolassa tapahtuu ja talolla tapaa joka kerta tuttuja. Pian 92 vuotta täyttävä Sylvi Tuovinen (vas.) on monessa mukana. Kuhmoisten eläkeyhdistyksen puheenjohtaja Kaija Loippo järjestää ikäihmisille monenlaista harrastusta. Eläkkeellä oleva konstaapeli Seppo Joensuu nappasi Tuovisen halaukseen.

Lisää vapaaehtoisia kaivataan

Eläkeliiton Kuhmoisten yhdistyksen puheenjohtaja Kaija Loippo on listannut kaikki yhdistyksen järjestämät kerhot ja tapahtumat. Lista on pitkä, printattuna toista sivua. Tekemisen puutetta ei pitäisi olla kenelläkään.

”Meillä on torstaituvan lisäksi perjantaikerho joka toinen viikko. Lauluiltoja, onkikisoja, keilailureissuja, tuolijumppaa, kimppakävelyä ja uimahallikäyntejä. Kaikki järjestetään vapaaehtoistyöllä paitsi kunnan järjestämät tilaisuudet”, hän kertoo. Erityisen iloinen hän on siitä, että kuntosali on ilmainen yli 70-vuotiaille.

Yhdistyksellä on paljon tarjottavana, mutta yksi ongelma pomppaa esille. Siitä ovat sekä Tuovinen että Loippo huolissaan. ”Emme tavoita niin hyvin ikäihmisiä, jotka eivät pääse ilman apua kotoaan näihin tapaamisiin. Tarvitsisimme nopeasti lisää vapaaehtoisia taluttajia vanhuksille”, Tuovinen sanoo. Väki odottaa myös, että kunta tarttuisi hanakammin ongelman ratkaisuun.

Kaikki tuntevat melkein kaikki

Toisaalta molemmat ovat huomanneet, että naapuriapu on voimissaan Kuhmoisissa. ”Täällä melkein kaikki tuntevat toisena, mikä helpottaa avun pyytämistä.”

Molemmat aktiiviset rouvat ovat leskiä ja asuvat omakotitaloissa. Monipuolinen yhdistystyö pitää heidät vireinä.

Loippo on ollut muutaman vuoden eläkkeellä. ”Omakotitalon puutarhassa häärääminen on hyvää vastapainoa yhdistystyölle. Porkkanan- ja perunanviljelystä en luovu.”

Tuovinen kertoo, että savolaisuus pitää hänet toimeliaana. ”Lisäksi syön joka aamu kuhmoislaisista kaurahiutaleista haudutettua puuroa. Hiutaleissa on sitä jotakin.”

Ostopalveluja muualta

Kun Kuhmolassa torstaituvan juhlakahvit on nautittu, seuraava porukka virittelee jo soittimiaan yläkerrassa. Kuhmoisten kunta ostaa Jämsänjokilaakson musiikkiopistolta palveluja, jotta kuntalaisten ei tarvitse lähteä pitkien matkojen päähän harrastamaan.

Yrittäjä Kati Hattusen päivä on yleensä kiireinen, mutta yhdestä asiasta hän pitää kiinni. Se on lauluharrastus.

Tämä on Kati Hattuselle erityisen tärkeää. Hän pyörittää miehensä Matin kanssa Kuhmoisissa Nesteen huoltoasemaa, jossa työpäivät venähtävät helposti pitkiksi.

”Lauluharrastus on minulle rakas ja ainut harrastus, josta en luovu. Onneksi laulutunnit ovat järjestyneet tänne.”

Kiirettä on pitänyt haastattelupäivänäkin töissä, ja ennen laulutuntiaan Hattunen on hakenut kuusivuotiaan poikansa hoidosta. Ensi syksynä alkaa esikoulu.

Hattunen sanoo, ettei hän kaipaa Kuhmoisten ulkopuolelle. Kaikki tarvittava löytyy kotikunnasta.

”Kuhmolan talo on myös elokuvateatteri. Uudet elokuvat ovat täällä jo samaan aikaan kuin muuallakin.”

Parlamentissa asiat selkiävät

Matti Hattusen löytää huoltoasemalta tiskin takaa. Nelostien varrella oleva asema on varsinainen monitoimikeskus. Kuntalaiset kutsuvat sitä olohuoneekseen.

Asemalta saa aamiaisen ja lounaan lisäksi hampurilaisia. Siellä on myös Matkahuollon ja Veikkauksen palvelupisteet sekä myymälä, jossa on monipuolinen valikoima kalastusvälineitä autotarvikkeiden lisäksi.

Asema on tunnetuin epävirallisesta parlamentistaan. Kuppilaan kokoontuu kuntalaisista koostuva parlamentti aamuisin, lounasaikaan ja vielä iltapäivisin.

”Jos joku vakioporukasta ei saavu kahville, alamme kysellä perään”, Heikki Lehto mainitsee.

Parlamentissa ruoditaan niin oman kunnan kuin valtakunnankin asiat. Turvallisuuspolitiikasta puhutaan päivittäin. Nyt miehiä harmittaa kunnan huonot liikenneyhteydet. Kaikilla ei ole omaa autoa, ja linja-autoyhteydet ovat heikohkot.

”Ennen täältä pääsi suoraan pikavuorolla Helsinkiin monta kertaa päivässä, mutta ei enää”, Martti Takanen sanoo.

Huoltoasemayrittäjä Matti Hattunen vaihtoi alaa pari vuotta sitten ja ryhtyi pyörittämään puolisonsa kanssa huoltoasemaa. Päivittäin asemalla kokoontuu parlamentti, joka käy läpi niin kunnan kuin valtakunnankin asiat. Usein kysytään myös Hattusen mielipidettä.

Kesä ja Himos tuovat väkeä

Vaikka Päijänteen länsipuolinen liikenne on hiljentynyt viime vuosina viitostien houkuttaessa yhä useampia liikkujia, Hattunen on tyytyväinen asiakasvirtoihin.

”Kesäisin asukasmäärä nousee ja meillä käy paljon vapaa-ajanasukkaita ruokailemassa. Myös talvisin Himoksen laskettelukeskus tuo meille asiakkaita.”

Hattunen teki aiemmin kolmivuorotyötä, mutta päätti pari vuotta sitten ryhtyä yrittäjäksi.

”Olin ennen aivan muulla alalla. Ajattelin, että nyt on hyvä aika siirtyä tekemään jotain muutakin. Jos kuvittelin tekeväni kahdeksan tunnin päiviä, niin väärässä olin. Päivämme ovat pitkiä, mutta pidän työstä. Lomaa ei ole pidetty oikeastaan koko korona-aikana. Ehkä kesällä teemme jotakin perheen kanssa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut