Suuri maakuntansa mies ja turvallisuuspolitiikan vahva osaaja on poissa

Ilkka Kanerva oli turvallisuuspolitiikan parhaita asiantuntijoita, hänen uransa kansanedustajana kesti huikeat lähes 47 vuotta.

Ilkka Kanerva kuoli vakavaan sairauteen 14. huhtikuuta kiirastorstaina 2022. Kanerva kuvattiin Aamulehden studiossa elokuussa vuonna 2016.

15.4. 11:05

Aamulehti

Kiirastorstain vaihtuessa pitkäperjantaiksi saapui suruviesti. Eduskunnan pitkäaikaisin kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) on poissa.

Vaikka merkkejä Kanervan sairastumisesta oli saatu jo jonkin aikaa, oli poismenon ajankohta yllätys. Vielä keskiviikkona 13. huhtikuuta eduskunnan yksi parhaista ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoista kirjoitti Twitterissä hallituksen antaman selonteon merkityksestä. Hän kertoi sairauslomansa jatkuvan toistaiseksi.

Kanerva oli syntynyt 28. tammikuuta 1948 Lokalahdella, nykyisen Uudenkaupungin alueella. Hän valmistui vuonna 1980 valtiotieteen maisteriksi Turun yliopistosta. Kotikaupunkina Turku säilyi loppuun asti.

Hänen koko aikuisikänsä nivoutui politiikkaan, nuorisopolitiikasta eduskuntaan ja kolminkertaiseksi ministeriksi.

Kansanedustaja Ilkka Kanerva eduskuntatalon portailla vuonna 1976.

Kanerva valittiin eduskuntaan vuonna 1975. Kansanedustajan tehtävässä hän toimi kuolemaansa asti ollen pisimpään eduskunnassa istunut poliitikko. Historiallinen hetki pitkäaikaisempana kansanedustajana oli vuonna 2017. Aikaisemmin ennätys kuuluu edesmenneelle valtioneuvos Johannes Virolaiselle.

Kanerva profiloitui erityisesti puolustusasioihin sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijaksi. Hän johti useita komiteoita, jotka liittyivät aihepiiriin.

Viime vuonna Kanerva oli asevelvollisuutta kehittävän parlamentaarisen komitean puheenjohtaja. Komitea ehdotti, että kutsunnat tulisivat pakollisiksi myös naisille. Naisten nykyistä intensiivisempi osallistuminen kokonaismaanpuolustukseen oli hänelle sydämen asia.

Kanerva oli sotilasarvoltaan reservin majuri.

Kun tarvittiin nopeita kommentteja ulko- ja turvallisuuspolitiikan tai puolustushallinnon tapahtumiin, haastateltavan osoite oli selvä, Ilkka Kanerva. Nykyisessä eduskunnassa hän toimi puolustusvaliokunnan puheenjohtajana.

Eduskunnan kuppilassa Kanervan kahvipöydässä oli tungosta. Siinä viihtyivät niin kokoomuslaiset kuin muidenkin puolueiden edustajat mediaa unohtamatta. Kanerva tunnettiin helposti lähestyttävänä, kanssaihmiset huomioon ottavana poliitikkona. Useat eduskunnan ensikertalaiset muistelevat, miten Kanerva auttoi ja opasti nuoria talon tavoille.

Ilkka Kanervasta tuli Vanhasen kakkoshallituksen ulkoasiainministeri vuonna 2007. Taustalla keskustan Paavo Väyrynen, joka toimi samassa hallituksessa ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä ja ympäristöministerinä toiminut Paula Lehtomäki (kesk.).

On sanottu, että Kanerva tunsi kaikki, ja että Kanervan tunsivat kaikki. Lempinimi Ike oli tuttu jo nuoruusvuosilta. Hänellä oli myös ilmiömäinen kasvomuisti.

Kanervaan otettiin paljon yhteyttä, ja hän myös vastasi puhelimeensa. Haastatteluaika onnistui yleensä hyvin, jos ei aivan heti, niin nopeasti kuitenkin. Haastatteluissa hän oli selkeäsanainen ja osasi selittää vaikeatkin kiemurat kansankielellä.

Isoin osa Kanervan poliittista elämää oli turvallisuuspolitiikkaa, mutta yksi merkittävä lohko oli urheilu. Harva ehkä tietää, että Kanerva oli kilpaurheilijana syntymäkunnassaan Lokalahdella Varsinais-Suomessa. Lajeina olivat yleisurheilu ja hiihto.

Ilkka Kanerva oli urheilumies. Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana toiminut Kanerva oli luvannut, että kesäparta lähtee Suomen saadessa ensimmäisen mitalin Göteborgin yleisurheilun MM-kisoissa vuonna 1995. Parran ajoi keihäänheittäjä Mikaela Ingberg.

Kanerva vaikutti myös huipulla. Hän oli olympiakomitean varapuheenjohtaja vuosina 1993–2008 sekä Suomen urheiluliiton kunniapuheenjohtaja. Lisäksi hän toimi Euroopan ja kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksissa monia vuosia.

Pari vuotta sitten Kanerva tavoitteli olympiakomitean puheenjohtajan tehtävää yhdessä Jan Vapaavuoren, Susanna Rahkamon ja Sari Multalan kanssa. Valituksi tuli Vapaavuori.

Kalevan Kisat järjestettiin Tampereella Ratinan stadionilla 4.–7. heinäkuuta vuonna 1996.

Pitkä kansanedustajan ura ja siinä tehtävässä onnistuminen johtivat Kanervan hallitukseen. Hän oli liikenne- ja työ- ja ulkoministerinä. Ulkoministerin tehtävässä Kanerva ehti saavuttaa arvostusta ja luottamusta. Vuonna 2008 uutisoitiin, miten Kanerva ja hänen amerikkalainen virkasisarensa Condoleezza Rice tapasivat jo toistamiseen lyhyessä ajassa.

Ministerin salkusta Kanerva joutui luopumaan, kun niin sanottu tekstiviestikohu tuli julkisuuteen. Silloinen kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kertoi ryhmälleen ja medialle murtuneena ratkaisusta. Kanerva itsekin on kuvaillut tapahtumaa uransa pahimmaksi takapakiksi.

Ulkoministeri Ilkka Kanerva tapasi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin Moskovassa vuonna 2007.

Ministerikauden päättyminen oli ehkä pahempi kuin pettymykset kokoomuksen puheenjohtajan valinnasta. Hän pyrki kokoomuksen johtoon kahdesti, mutta ei tullut valituksi.

Kanervan liikkuminen valtakunnan politiikan huipulla ja seurallisuus tarkoittivat myös sitä, että hänellä oli naistenmiehen maine. Hänen ympärillään viihtyi julkisuudesta tunnettuja naisia alkaen laulaja Paula Koivuniemestä, jonka kanssa Kanerva seurusteli jonkin aikaa.

Jyrki Katainen valittiin kokoomuksen puheenjohtajaksi vuonna 2004 Seinäjoen puoluekokouksessa. Hän päihitti vaalien toisella kierroksella Ilkka Kanervan.

Viime aikoina hänen rinnallaan oli kuitenkin pitkäaikainen puoliso Elina Kanerva, omaa sukua Kiikko. Pari vuotta sitten puoliso kertoi Anna-lehdelle elämästään yksivuotishääpäivän kynnyksellä.

”Olemme nyt valtavan onnellisia, ja toivon, että saamme vanheta kaikessa rauhassa yhdessä. Suhteemme on vahvistunut vaikeuksien jälkeen.”

Viime kesänä pariskunnasta nähtiin kuvia, joissa he lenkkeilivät ahkerasti kotikaupungissaan Turussa. Vaikka Ilkka Kanerva vaikutti Helsingissä ja maailmalla, oli Turku hänen kotinsa.

Ilkka Kanerva ja puolisonsa Elina Kiikko, nykyinen Kanerva, Linnan juhlissa vuonna 2007. Pari oli yhdessä vuodesta 1999 lähtien.

Siitä kertoo myös vuosikymmenten jäsenyys kaupunginvaltuustossa. Hän kuvaili itseään maakunnan mieheksi. Nyt suuri maakunnan mies ja turvallisuuspolitiikan vahva keskustelija on poissa. Eduskunnassa ryhmähuoneen tuoli on tyhjä samoin kuin puheenjohtajan tuoli valiokunnan huoneessa.

Kanervaa jäivät kaipaamaan puolison lisäksi kaksi aikuista tytärtä hänen aikaisemmasta avioliitostaan.

Suuri maakunnan mies ja turvallisuuspolitiikan vahva keskustelija ja osaaja on poissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut