Kynttilät sytyttivät tulipalon kesämökillä Kangasalla, terassi tuhoutui täysin

Pelastuslaitos sammutti palon viimeisillä hetkillä ennen kuin palo ehti levitä mökin yläpohjaan.

21.3. 7:19

Aamulehti

Vapaa-ajan rakennuksessa Kangasalan Rumaniementiellä syttyi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tulipalo, jossa tuhoutui 80-neliöisen kesämökin katettu terassi.

Tulipalo syttyi terassilla ja sen havaitsi yöllä kesämökissä olleet neljä henkilöä.

”Terassilla on ollut päällä kynttilöitä tai sen tapaisia. Tulipalo syttyi niistä”, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Johannes Valkama.

Mökin asukkaat yrittivät alkusammutusta jauhesammuttimella ja siirsivät palavan pöydän pois terassilta. Tulipalo kuitenkin levisi terassin lattia- ja kattorakenteisiin.

”Se, että alkusammutus ei tehonnut tulipaloon viittaisi siihen, että pöydän materiaali on ollut jotakin muuta”, Valkama pohtii.

Pelastuslaitos onnistui sammuttamaan kattorakenteen palon todennäköisesti viimeisillä minuuteilla ennen kuin palo ehti levitä mökin yläpohjan alueelle. Mökin katolla ja terassilla oli yhteinen kattorakenne.

Tulipalossa loukkaantui lievästi yksi mökkiläinen, mutta muita henkilövahinkoja ei aiheutunut. Mökissä oli myös koira, joka ei loukkaantunut.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta varttia vaille yksi yöllä. Palopaikalla oli enimmillään Valkaman arvion mukaan seitsemisen pelastusyksikköä.

”Sammutustoimet olivat ohi noin kahden tai puoli kolmen maissa yöllä. Sen jälkeen tarkistimme paikkoja, availimme kattorakenteita ja suojavaahdotimme rakennusta jälkisyttymisen estämiseksi. Nyt siellä on vielä jälkivartioinnissa yksi yksikkö”, Johannes Valkama sanoo.

Tulipalosta ei aiheutunut vaaraa sivullisille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut