Nordean verkko- ja mobiilipankkiin kirjautumisessa yhä hitautta häiriöiden jälkeen – osa asiakkaista ei pääse palveluihin

Pankin mukaan osalla asiakkaista palvelut toimivat jo normaalisti, mutta osalla ongelmia esiintyy yhä ja palveluissa voi olla hitautta.

1.3. 7:23 | Päivitetty 1.3. 15:49

Nordean verkko- ja mobiilipankkiin kirjautumisessa voi vielä olla hitautta tilapäisen häiriön jälkeen, pankki kertoo verkkosivuillaan.

Nordea kertoo Twitterissä, että häiriö alkoi maanantai-iltana. Häiriön vuoksi Nordean pankkitunnuksilla tai tunnuslukusovelluksella ei voinut tunnistautua verkko- tai mobiilipankkiin tai muiden palveluntarjoajien palveluihin pitkälle tiistaihin.

Pankin mukaan osalla asiakkaista palvelut toimivat jo normaalisti, mutta osalla ongelmia esiintyy yhä ja palveluissa voi olla hitautta.

Lisäksi hitautta voi olla verkkokaupan vahvassa tunnistautumisessa. Nordean maksukorteilla pystyy kuitenkin maksamaan normaalisti.

Nordean asiakaspalvelu kehottaa ongelmia kohdanneita asiakkaitaan kokeilemaan kirjautumista myöhemmin uudelleen.

Vikaa selvitetään edelleen, ja se pyritään korjaamaan mahdollisimman pian, Nordea kertoo. Arviota korjauksen kestosta ei ole.

Jos häiriön takia laskuihin tulee viivästysmaksuja, voi Nordealle laittaa verkkopankin tai mobiilipankin kautta reklamaation, pankki kertoo Twitterissä.

–  Mahdolliset korvaukset voidaan katsoa tilannekohtaisesti asiakaspalvelussamme, jos asiakkaalle on tullut taloudellista menetystä, Nordean asiakaspalvelu tviittaa.

Nordean häiriöstä kertoi aiemmin muun muassa Helsingin Sanomat.

Päivitys 1.3.2022 kello 15.50. Päivitetty juttuun uusia tietoja häiriöstä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut