Tampereella tiellä 3 sattui kolmen auton ketjukolari – aiheutti liikenteen ruuhkautumista - Uutiset - Aamulehti

Tampereella tiellä 3 sattui kolmen auton ketjukolari – aiheutti liikenteen ruuhkautumista

Onnettomuus sattui hieman ennen Partolan liikennekeskukseen kääntyvää ramppia. Toinen ajokaista oli hetken aikaa suljettuna.

Kelikamerakuva Lakalaivan liittymästä Vaasaan päin kello 16.22.

13.1. 16:10

Aamulehti

Tampereella tiellä 3 sattui torstaina kolmen auton ketjukolari.

Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta kello 15.48.

Onnettomuudessa oli osallisena yhteensä neljä henkilöä. Vakavia loukkaantumisia ei sattunut. Kahden henkilön vointi tarkistettiin tilannepaikalla.

Onnettomuus sattui hieman ennen Partolan liikennekeskukseen kääntyvää ramppia Ylöjärven suuntaan menevillä ajokaistoilla.

Onnettomuus vaikutti liikenteeseen ja aiheutti ruuhkaa. Toinen ajokaista oli hetken aikaa suljettuna.

”Liikenne pääsee kulkemaan ohi, mutta yksi ajoneuvo odottaa vielä hinausta”, sanoi Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Hanne Reiman iltapäivällä puoli viiden aikaan.

Kohteessa oli viisi pelastuslaitoksen yksikköä, kaksi ensihoitoyksikköä sekä poliisi.

Liikennekeskus Fintraffic tiedotti kello 16.50, että tilanne on ohi onnettomuuspaikalla.

Kuva on otettu Helsingin moottoritielle johtavan sillan alta Nokialle päin. Liikenne seisoo paikallaan.

Tämä on päivittyvä uutinen.

Oikaisu 13.1.2022 klo 16.40: Hälytys onnettomuudesta tuli kello 15.48. Ei kello 17.48, kuten jutussa aiemmin luki virheellisesti.

Oikaisu 13.1.2022 klo 16.45: Päivystävän palomestarin nimi on Hanne Reiman. Ei Henne, kuten jutussa aiemmin luki virheellisesti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut