Tampereen teatterinjohtajat toivovat nopeita päätöksiä koronarajoituksista, sulku ei tule yllätyksenä - Uutiset - Aamulehti

Tampereen teatterinjohtajat toivovat nopeita päätöksiä koronarajoituksista, sulku ei tule yllätyksenä – ”Tällä hetkellä kahden viikon hinta on meille noin 250 000 euroa”

Matalan riskin kulttuuritilaisuudet ovat saamassa teatterinjohtaja Otso Kauton mielestä jälleen kohtuuttomasti siipeensä.

Tampereen Työväen Teatterin johtaja Otso Kautto ja Tampereen Teatterin johtaja Mikko Kanninen varautuvat esitysten peruutuksiin ja lisäkuluihin.

21.12.2021 19:57

Aamulehti

Tampereen teatterit odottavat aluehallintoviraston päätöstä siitä, milloin Pirkanmaan sulku olisi alkamassa. Tampereen Työväen Teatterin johtaja Otso Kautto ja Tampereen Teatterin johtaja Mikko Kanninen kertovat, että teatterit ovat osanneet odottaa jonkinlaista taukoa näytöksiin.

Kautto toivoo, että sulku alkaisi saman tien. Päätösten hitaudesta maksaa hänen mielestään paitsi teatteri, koko yhteiskunta.

”Mitä pidemmälle sulku menee, sitä enemmän joudumme peruuttamaan esityksiä. Tällä hetkellä kahden viikon hinta on meille noin 250 000 euroa”, Kautto sanoo.

Kahden viikon sulku vaikuttaa Kauton mukaan aikatauluihin myös jatkossa ja muutoksista kertyy lisäkuluja.

Matalan riskin kulttuuritilaisuudet ovat saamassa sulkupäätöksissä Kauton mielestä jälleen kohtuuttomasti siipeensä. Teatterissa on merkityt paikat, hyvä ilmanvaihto ja katsojilla hengityssuojaimet.

”Ymmärrän oikein hyvin, että pitää saada vaikka kuinka lyhytkin aikalisä, että ehditään saada kolmansia rokotuksia ja helpottaa tehohoitotarvetta. Tai ainakin katsoa, onko se mahdollista näillä keinoilla.”

Kautto sanoo pitävänsä koronanyrkin esitystä oikeastaan ainoana mahdollisena. Hän toivoo silti, että jatkossa sulkutiloissa pystyttäisiin huomioimaan eri tyyppiset kokoontumiset.

Lue lisää: Pirkanmaalle esitetään tapahtumien ja tilojen sulkua kahdeksi viikoksi – koronapassi ei voimassa, tätä kaikkea sulku tarkoittaa

Ennakointi hyvä liike

Tampereen Teatterilla on vuoden vaihteen jälkeen päänäyttämöllä tavallista tammikuuta vähemmän esityksiä, sillä silloin pyörivät Anastasia-musikaalin harjoitukset. Tampereen Teatteri siirsi osan viime vuoden koronatuistaan tammikuulle, kertoo teatterinjohtaja Mikko Kanninen.

”Myimme aika hyvin syksyn lippuja ja ennakoimme tätä tilannetta. Moni muukin teatteri teki näin. Se näyttää olleen aika hyvä liike.”

Kanninen sanoo, että riippuu sulun alkamisesta, paljonko se vie esityksiä. Hän arvioi, että kahden viikon tauko vie ainakin joulun ja uuden vuoden välipäivien esitykset.

Välipäivinä yleisöä on yleensä aika paljon, joten lipputulojen menetykset olisivat Kannisen mukaan aika isot. Lippujen muutokset vaativat paljon lisätyötä, sillä työntekijät joutuvat käymään jokaisen asiakkaan läpi.

”Nopeasti laskettuna kolme Saituria koskee 3 000 lippua. Jos työntekijät viettävät jokaisen lipun kanssa minuutin, se tarkoittaa että työntekijät käsittelevät 50 tuntia pelkästään niitä lippuja.”

Korona-aikaan katsojat ovat Kannisen mielestä alkaneet varautua sulkuihin, ja tulevat vain sellaisiin esityksiin, jotka heidän on aivan pakko nähdä.

”He skippaavat kaiken muun. Tämä on pidemmässä juoksussa kohtalokkaampaa.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut