Työttömyys laskee vauhdilla, mutta tekijäpula vaivaa - Uutiset - Aamulehti

Työttömyys laskee vauhdilla, mutta tekijäpula vaivaa

Pirkanmaan työttömistä iso osa on koulutettua väkeä. Tilanteeseen on löydettävä ratkaisu.

24.11. 6:00

Tuore lokakuun työllisyyskatsaus on Pirkanmaalla toiveikasta luettavaa. Useassa kunnassa vallitsee jo lähes täystyöllisyys. Vesilahdessa työttömyysaste on vain viisi prosenttia, ja Ylöjärvellä, Sastamalassa, Lempäälässä ja Pirkkalassakin kuuden prosentin tuntumassa.

Työttömien määrässä on tapahtunut merkittävästi laskua verrattuna viime vuoden lokakuuhun. Monessa kunnassa oli vielä vuonna 2020 yli 10 prosentin työttömyysaste.

Koko maakunnassa työttömiä on peräti 7 300 henkilöä vuodentakaista vähemmän. Toki pandemian vaikutus viime vuoden lukuihin oli suuri, ja vuoden 2019 työttömyystilanne Pirkanmaalla oli piirun verran nykyistä parempi.

Alhaisella työttömyysasteella on kunnan näkökulmasta merkittävä taloudellinen vaikutus. Lisää työllisiä tarkoitta lisää verovaroja kunnan kassaan. Samaan aikaan kustannukset leikkaantuvat sosiaalitoimesta ja kunnan terveyspalveluista, kun työssäkäyvä pääsee työterveyden piiriin. Jos työllisyys nousee nopeasti, se näkyy usein palveluiden parantumisena.

Monet signaalit kertovat nyt kasvusta Pirkanmaalla. Lomautetut ovat palanneet töihin, talous vetää ja työvoimalle on suurta tarvetta.

Myös tulotaso on noussut. Verohallinnon tuoreiden tilastojen mukaan tamperelaisten palkkatulot ovat kasvaneet eniten Suomen suurista kaupungeista. Palkkatulojen määrä kasvoi alkuvuonna Tampereella 7 prosenttia, ja koko maassa 5,1 prosenttia.

Tilanne on ristiriitainen, sillä samaan aikaan hyvän talous- ja työllisyyskehityksen kanssa avoimia työpaikkoja on tarjolla miltei ennätysmäärä. Niitä ilmoitettiin te-toimistoon 11 739 kappaletta. Viime vuoteen verrattuna kasvua on tullut yli 90 prosenttia.

Työvoimapula on todellinen ongelma monella alalla. Aamulehti on uutisoinut viime aikoina muun muassa hoitajien, ravintola-alan ja viimeksi arkkitehtien työvoimapulasta. Monella it-firmalla on osaajia haussa jatkuvasti.

Huolestuttavaa on myös se, että Pirkanmaan työttömissä on paljon koulutettua väkeä. Korkeasti koulutettuja heistä on tällä hetkellä noin 5 000. Vähintään keskiasteen koulutus on 75 prosentilla työttömistä.

Olisi ensiarvoisen tärkeää päästä kiinni siihen, millainen tausta näillä koulutetuilla työttömillä on ja miten tilanne pystytään korjaamaan, kun samaan aikaan monella alalla on huutava pula tekijöistä. Ennen kaikkea tarvitaan vastaus kysymykseen, miten töitä etsivät tekijät ja työnantajien tarpeet saadaan kohtaamaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut