Paul Shigley lensi 21 vuotta helikopteria ja vaihtoi sitten tieteeseen - Uutiset - Aamulehti

21-vuotisen lentäjänuran tieteeseen vaihtanut Paul Shigley vieraili Hervannassa huippututkimusyksikössä: ”Olin vaikuttunut”

Yhdysvaltalaistohtori kävi tutustumassa Oulun yliopiston 6G-lippulaivaohjelmaan ja Tampereen yliopiston Smart Photonics Materials -huippuyksikköön.

Dr. Paul Shigley vieraili viime viikolla ensimmäistä kertaa Suomessa. Hän kävi Oulun ja Tampereen yliopistoissa Yhdysvaltain laivaston NAVWAR-yksikön edustajana.

15.11. 12:57

Aamulehti

Yhdysvaltain asevoimien eri haaroilla on paljon omaa tutkimustoimintaa. Niissä myös tarkastellaan säännöllisesti maailman eri yliopistoissa tehtävää tutkimusta. Toissa viikolla Oulussa ja Tampereella vieraili muiden muassa Dr. Paul Shigley, joka työskentelee Yhdysvaltain laivaston NAVWAR-yksikössä kansainvälisen teknologisen yhteistyön apulaisjohtajana.

NAVWAR tulee sanoista Naval Information Warfare Systems Command, eli kyse on Yhdysvaltain laivaston informaatiosodankäynnin yksiköstä. Se tunnistaa, kehittää ja pitää yllä laivaston informaatiosodankäynnin kykyjä.

Oulussa Shigley tutustui Oulun yliopiston 6G-lippulaivahankkeeseen.

”Meitä kiinnostaa 6G-lippulaivaohjelman strategia. Se tuntuu hyvin vahvalta. Meitä ehkä kiinnostaa yhteistyö jossain tämän projektin alueella”, Shigley sanoo Tampereella, jossa hän on juuri palannut Hervannan kampukselta keskustan hotelliinsa.

Hervannassa Shigley tutustui Tampereen yliopiston Smart Photonic Materials -huippututkimusyksikköön. Tekikö yksikkö vaikutuksen?

”En ole optiikkaihminen, mutta olin vaikuttunut”, Shigley sanoo.

Shigley on taustaltaan laivaston helikopterilentäjä. Hän lensi SH-60 Sea Hawk -helikoptereita hävittäjäaluksilta 21 vuoden ajan. Hän kuuluu harvinaiseen joukkoon. Shigley ei joutunut kertaakaan tekemään pakkolaskua mereen.

”Olen yksi muutamista. Moottorivaurioita tuli joskus, mutta pääsin aina takaisin alukselle”, Shigley sanoo.

Shigley pitää itseään onnekkaana siinä, että Yhdysvaltain laivasto opetti hänet ensin lentämään ja maksoi sen jälkeen vielä hänen korkeakoulutuksensa. Lentäjävuosiensa jälkeen Shigley opiskeli informaatiotutkimuksen tohtoriksi.

Tekeekö mieli vielä ilmaan?

”Kun katselen kotitukikohdasta aurinkoiselle taivaalle, niin joskus tulee mieleen, että lentäminen olisi hauskaa.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut