Pirkanmaan pelastuslaitoksella neljä tehtävää maanantaina - Uutiset - Aamulehti

Veneilijät vaikeuksissa, pelastuslaitoksella neljä tehtävää maanantaina

21.6. 20:08

Aamulehti

Pirkanmaan pelastuslaitos joutui maanantaina neljä kertaa pelastamaan pulasta konerikon takia pysähtyneitä veneilijöitä. Tilannekeskuksen päivystävä palomestari Juuso Nummela sanoo, että kaikissa oli kyse moottorin käyntihäiriöstä tai moottoririkosta.

Hälytyksistä kolme tuli Näsijärvelle ja yksi Nokialle Pyhäjärvelle. Kukaan ei loukkaantunut eivätkä veneet kärsineet kolhuista, sillä yksikään pelastustehtävä ei johtunut kiville ajosta.

Pelastuslaitos toivoo, että veneilijät huolehtisivat kaluston huollosta ennen vesille lähtöä.

Polttomoottoreihin voi tulla käyntiongelmia, jos huoltamattomia koneita käytetään pitkän talviseisokin jälkeen. Nyt ongelmia tuli tukussa, ja juhannuksen kovin vesiliikenneruuhka on vielä edessä. Lämmin sää ja vesi vetävät ihmisiä järville.

– Ankkuri ja airot on hyvä pitää mukana. Tänäänkin meillä oli lähes yhtäaikaa kolme vesipelastushälytystä, ja pulaan joutunut veneilijä voi joutua odottamaan avun tulemista. Silloin on kyllä hyvä jos pystyy ankkuroitumaan, Nummela sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: