Uusi turvakoti Tampereen Kaukajärvelle - Uutiset - Aamulehti

THL myönsi rahoituksen uuteen turvakotiin Kaukajärvelle – ”Pirkanmaan perhepaikkojen määrä ei ole vastannut alueen tarvetta”

Uuden rakennuksen valmistuttua turvakotipaikkojen määrä kasvaa kymmenellä.

19.5. 10:22

Aamulehti

Tampereen ensi- ja turvakoti ry on saanut Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) rahoituksen uuden turvakodin perustamiseksi Kaukajärvelle.

Uuteen 1000-neliöiseen turvakotiin rakennetaan 18 asukashuonetta ja yhteiset tilat. Rakennuksen on tarkoitus valmistua kevättalvella 2022.

Turvakodin rakennuttaa Hoivatilat oyj, jolta Tampereen ensi- ja turvakoti ry vuokraa kiinteistön pitkällä vuokrasopimuksella.

Yhdistyksellä on ennestään kaksi turvakotia, Petsamossa ja Hämeenkadulla. Niissä on yhteensä 17 asiakaspaikkaa. Petsamon yksikkö siirretään uuteen toimipaikkaan, jonka lisäksi Kaukajärvelle tulee kymmenen uutta asiakaspaikkaa.

Uuden turvakodin myötä Tampereella ja Pirkanmaalla on yhteensä 27 turvakotipaikkaa.

– Pirkanmaan nykyinen turvakotien perhepaikkojen määrä ei ole vastannut alueen tarvetta. Nyt tilanne paranee merkittävästi, THL:n kehittämispäällikkö Joonas Peltonen sanoo tiedotteessa.

Turvakoti on auki ympäri vuorokauden ja asiakkailleen ilmainen.

– Olemme iloisia, että yhä useampi lähisuhdeväkivallan uhri voi saada apua, Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n toiminnanjohtaja Maria Länsiö sanoo tiedotteessa.

Tampereen ensi- ja turvakoti ry on perustettu vuonna 1945. Toiminta käynnistyi Petsamossa ensikotina. Vuosien saatossa palveluita on tullut lisää ja tällä hetkellä yhdistys tuottaa sekä ikäihmisten että lapsiperheiden avo- ja laitospalveluita.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut