Ilmatieteen laitos pyytää suomalaisia keräämään Saharan hiekkaa – Pirkanmaalta on hyvät mahdollisuudet löytää näytteitä - Uutiset - Aamulehti

Ilmatieteen laitos pyytää suomalaisia keräämään Saharan hiekkaa – Pirkanmaalta on hyvät mahdollisuudet löytää näytteitä

Ilmatieteen laitos tarvitsee hiekkaa vähintään kymmeniä grammoja, jotta tutkimus onnistuu.

Aamulehden lukijan tiistaina Teiskosta lähettämässä kuvassa hiekka näkyy selkeästi.­

27.2. 18:51

Aamulehti

Ilmatieteen laitoksen tieteellinen johtaja, professori Ari Laaksonen heittää Twitterissä suomalaisille erikoisen haasteen.

Laaksonen pyytää suomalaisia ottamaan talteen viime viikolla Suomeen satanutta lunta, jonka seassa on Saharan autiomaasta Pohjois-Afrikasta kantautunutta hiekkaa.

Miten Saharan hiekan erottaa kotimaisesta, Ari Laaksonen?

– Se on ruskehtavaa ja eroaa selvästi tavallisesta likaisesta lumesta. Esimerkiksi Helsingissä lumi on jo sulamassa kovaa vauhtia. Omalla pihallanikin oli keskiviikkona Saharan hiekkaa teelautasen kokoisina läiskinä. Pari päivää myöhemmin valkoinen lumi oli painunut ja hiekka oli kutistunut eräänlaisiksi palleroiksi. Muualta olen nähnyt kuvia myös tasaisemmasta esiintymästä, Laaksonen kertoo.

Mitä Ilmatieteen laitos aikoo hiekasta tutkia?

– Tutkimme näytteitä, hiukkasten kokoa ja väriä mikroskoopeilla ja vertailemme. Olemme kiinnostuneita siitä, miten viiden kilometrin korkeuteen nouseva hiekkapöly vaikuttaa muun muassa ohuisiin yläpilviin. Tarvitsemme hiekkaa vähintään kymmeniä grammoja, jotta tutkimus onnistuisi.

Onko tietoa, kuinka hyvin näytteitä olisi mahdollista saada esimerkiksi Pirkanmaalta?

– Luulisin, että Pirkanmaan suunnalla hiekkaa satoi ihan hyvin. Idempänä sitä tuli vähemmän.

Hiekkaa satoi taivaalta jo tiistaina. Eihän vielä ole liian myöhäistä?

– Ei se hiekka sieltä mihinkään haihdu. Siellä, missä lumi sulaa, hiekka jää näkyviin.

Älä kouraise syvältä

Laaksonen ohjeistaa suomalaisia keräämään koskematonta pintalunta, jossa on selkeästi seassa Saharan hiekkaa.

– Ei kannata rouhaista syvältä vaan pari senttiä riittää. Eikä mielellään oteta näytettä ihan kadun tai maantien reunasta.

Näytteenoton jälkeen kerääjää pyydetään suodattamaan näytteestä vesi pois kahvin suodatinpaperi läpi ja lähettämään paperi hiekkoineen esimerkiksi folioon käärittynä Ilmatieteen laitokselle Outi Meinanderille osoitteeseen PL 503, 00101 Helsinki. Ilmatieteen laitos on kiinnostunut myös keräyspaikasta ja keräysajankohdasta.

Lisäohjeita voi kysyä Laaksoselta sähköpostiosoitteesta ari.laaksonen@fmi.fi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?