Helsinki
Kansalaisjournalistiverkosto Bellingcatin perustaja Eliot Higgins kuvailee tuoreessa kirjassaan Me olemme Bellingcat, kuinka hän suuntasi pakkomielteisyytensä verkon avointen lähteiden tutkintaan.
Higgins kertoo olleensa nuorempana pakkomielteisen antaumuksellinen verkkopelaaja. 2000-luvun edetessä uutisten seuraamisesta tuli hänelle uusi pakkomielle, ja etenkin arabikevään tapahtumia hän seurasi hyvin intensiivisesti.
Higgins kertoo tulleensa vuonna 2011 aamuisin yleensä reilusti etuajassa työpaikalleen ja penkoneensa internetistä arabikevättä koskevia päivityksiä. Tämä johti seuraavana vuonna Syyrian sotaa seuraavan blogin perustamiseen, jota hän päivitti työnsä ohessa, kunnes sai 2013 alkaen joukkorahoitusta keskittyäkseen avointen lähteiden tutkimukseen kokopäiväisesti.
Bellingcatin ex-jäsen Veli-Pekka Kivimäki kertoo tunnistavansa tiettyjä yhteisiä piirteitä verkoston jäsenissä.
– Eliot on sanonut, että sellainen terve pakkomielteisyys on ehkä kaikilla sellainen yhdistävä tekijä. Että pystyy uppoutumaan asiaan sillä tavalla, Kivimäki kertoo STT:lle.
Kivimäen mukaan Bellingcatin alkuperäisessä ydinryhmässä kaikki olivat myös kriittisiä ajattelijoita.
– Kaikki suhtautuivat tosi analyyttisesti siihen, mitä eteen tuli. He eivät hyppää hirveän nopeasti johtopäätöksiin, vaan tosiaan selvittävät asiaa ja keräävät lisätietoja, ja muodostavat mielipiteitä sen perusteella.
Työ vaati omistautumista, sillä tuolloin Bellingcatilla ei ollut palkattuja työntekijöitä, vaan toiminta perustui vapaaehtoisuuteen. Vasta parin viime vuoden aikana Bellingcat on muun muassa säätiörahoituksen avulla kasvanut organisaatioksi, jolla on parikymmentä palkollista.
Kivimäki kertoo käyttäneensä aktiiviaikanaan usein monta tuntia illassa verkkotutkimuksiin. Se oli hänelle harrastus, jota hän teki mielellään ilman korvausta.
– Kyllähän sen varmaan voi sadoissa tunneissa laskea, mitä vaikka siihen MH17-tapaukseen käytin aikaa. Tuolloin elämäntilanne mahdollisti ajankäytön, nykyään sitä vie opetus ja väitöskirjatutkimus.