Viadia jakoi ruokaa jouluaattonakin –  Tällöin on riittävän köyhä ruokajonoon - Uutiset - Aamulehti

Yksi järjestö jakoi ainoana ruokaa Tampereella vielä jouluaattonakin – Milloin on riittävän köyhä mennäkseen ruokajonoon?

Tampereen seurakunnat ja Suomen Punainen Risti jakoivat kassinsa jo aatonaattona. Tänä jouluna Tampereen ruoka-aputoimijat tekivät hyvin paljon yhteistyötä, jotta kaikki ruoka saatiin jaettua.

– Jos tarpeeksi alas vajoaa, pohjalta on hyvä ponnistaa! sanoi Viadia Tampereen ruokakasseja jouluaattona jonottanut tamperelaismies. Hän oli ennen yrittäjä, mutta sitten hän sairastui. Jonossa hän näki pari kaveria, joilta hän pohti ”pummivansa” kyytiä runsaine kasseineen.

24.12.2020 16:52

Aamulehti

Jouluaattona Viadia Pirkanmaan ruokakassijonossa Tampereen keskustassa Vapaakirkon edessä jonottaa reippaan oloinen mies, jolla on päässä tonttulakki.

Millainen joulustasi on tulossa?

– Todella rauhallinen. Sukujoulu peruttiin ja jäin sitten yksin kotiin, tamperelainen sanoo. Aamulehti ei julkaise ruokakassin hakijoiden nimiä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut